MTV Urheilu järjesti tiukan Euroviisu-gallupin Leijonien tämän kevään MM-joukkueelle.
Leijonien MM-taival jatkuu tänään torstaina, kun vastassa on Slovenia. Samaan aikaan kun Leijonat kamppailee pisteistä Tukholmassa, oma mielenkiinto kohdistuu Sveitsiin, missä järjestetään tämänvuotiset Euroviisut.
Niissä riittää totisesti mielenkiintoa, sillä mukana on peräti kaksi suomalaisedustajaa: siniristivärejä kantava Erika Vikman ja Vöyriltä kotoisin oleva Ruotsin edustajakolmikko KAJ.
Kaiken kukkuraksi molemmat suomalaisedustajat kuuluvat kisojen ennakkosuosikkien joukkoon.
Lisää:
Erika Vikman räjäytti potin – kansainvälinen media hurrasi äänekkäästi
KAJ saunoi itsensä Euroviisujen finaaliin!
Euroviisut ovat olleet tapetilla myös Tukholmassa, kun laulukilpailun käänteitä on puitu Leijonien jääharjoitusten yhteydessä. Aiemmin Leijonien virallisena viisuvastaavana toimi maalivahtivalmentaja Kari ”Leke” Lehtonen, joka repäisi keväällä 2023, kun Käärijä-huuma valtasi Suomen. Lehtonen veti tuolloin Käärijän tanssiliikkeitä Suomen kopissa Leijonien voitto-ottelun jälkeen.
Nyt viisuvastaavan valtikka on siirtynyt eteenpäin, kun Lehtonen ei ole enää aktiiviroolissa Leijonissa. Kyseistä roolia hoitaa nyt apuvalmentaja Mikko Manner.
– En tiedä, että olenko virallinen vastaava, mutta kyllä mää voin tuon roolin ottaa haltuuni. Otan kylkeen mukaan maalivahtivalmentaja Aki Näykin, niin tuo rooli siirtyy hiljalleen ”Lekeltä” eteenpäin. Mun pitää olla tuossa se tasapainottava tekijä, kun Aki ei ollut aiemmin mukana. Uskon kyllä, että ”Leke”, joka on ollut täällä katsomossa pyörimässä, on seurannut viisuja tarkalla silmällä myös tällä kertaa. Kaiken järjen mukaan, Manner sanoo MTV Urheilulle.




