Näin matkustaminen muuttuu – rajoituksia tiukennetaan jälleen muun muassa Norjan, Saksan ja Kreikan kohdalla

Näihin kaikkiin maihin matkustusrajoitukset palautuvat 1:49
Kuuntele lista videolta: Näihin kaikkiin maihin matkustusrajoitukset palautuvat.

Hallitus kertoi aamulla rajavalvonnan muutoksista.

Sisärajavalvonta ja matkustusrajoitukset palautetaan Suomen ja Islannin, Kreikan, Maltan, Saksan, Norjan ja Tanskan väliseen liikenteeseen. Työmatkustus, perhesyyt ja muut perustellut syyt mahdollistavat kuitenkin edelleen matkustamisen Suomeen niistä maista, joissa sisärajavalvonta on voimassa.

Liikenne sallitaan Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisen maarajan rajanylityspaikoilla paikallisten rajayhteisöjen välillä, vaikka Ruotsi ja Norja ylittävät hallituksen asettamat taudin ilmaantuvuusluvun raja-arvot. Hallitus muistuttaa, että Euroopan unionin komissio on korostanut jäsenvaltioiden yhtäläistä kohtelua epidemiatilanteessa.

– Paikallisten rajayhteisöjen osalta tästä periaatteesta voidaan tehdä poikkeus, kertoo valtioneuvoston kanslia tiedotteessaan.

Italian, Liettuan, Slovakian ja Viron 14 päivän ilmaantuvuusluku ylittää raja-arvon 8, mutta oli tarkasteluhetkellä 15.8.2020 alle 10.

– Sisärajavalvontaa ei tämän vuoksi palauteta uudelleen Suomen ja näiden maiden väliseen liikenteeseen, tiedotteessa todetaan.

Ulkorajaliikenteen rajoitukset

Ulkorajaliikenteen rajoitukset palautetaan Irlannista, Kyprokselta ja San Marinosta Suomeen saapuvalle liikenteelle, sekä Japanin asukkaille Japanista Suomeen saapuvassa liikenteessä.

Kaikki rajapäätökset astuvat voimaan maanantaina 24. elokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat