Mainos

Näin kuljetat koiraasi turvallisesti autossa

Monet koiranomistajat palaavat pian kesälomalta. Mökiltä kaupunkiin ajo sujuu ongelmitta, kun kuljetat lemmikkisi turvallisesti kotiin. Lue vinkit!

Niin ihmisillä kuin eläimilläkin, autoilussa tärkeintä on turvallisuus ja ennakointi. Vapaasti autossa poukkoileva koira on vaaraksi liikenteelle, itselleen ja ihmisille. Äkkipysähdyksessä tai kolarissa irrallaan sinkoutuva koira vahingoittaa itsensä ja autossa olevat matkustajat. Ja kiltein ja tottelevaisinkin koira voi kesken ajon saada päähänsä esimerkiksi hypätä yllättäen kuljettajan syliin.

Ajoturvallisuuden varmistamiseksi koira on syytä pitää ajon aikana kunnolla kiinnitettynä. Matkustajan sylissä istuva koira on huono vaihtoehto. Pienillä koirilla kuljetushäkki on hyvä ratkaisu. Sen voi sijoittaa esimerkiksi kuljettajan viereisen penkin jalkatilaan, penkille tai muuhun sellaiseen paikkaan, johon se voidaan kiinnittää. Lemmikkiliikkeet myyvät kiinnityspidikkeitä, jotka pitävät kuljetuskopan paikoillaan, sen voi kiinnittää myös auton turvavöihin.

Isokokoiset koirat ja niiden kuljetusboksit voi kuljettaa auton tavaratilassa, mikäli tavaratila on sellainen, josta näkee ulos.

Kuljetushäkin sijaan turvavyö

Jos koira ei matkusta kuljetushäkissä, on suositeltavaa käyttää koirien turvavöitä tai turvavyövaljaita, jotka kiinnitetään auton turvavöihin. Valjaita myydään koiravarusteliikkeissä. Älä kiinnitä koiraa kaulapannasta tai sen talutushihnalla, tai millään muullakaan, johon se voisi kuristua. Liikenneturvallisuuden lisäksi valjaista on se hyöty, että koira pysyy paikoillaan, eikä levitä likaa ja karvoja koko autoon.

Koira on hyvä totuttaa automatkoihin jo pennusta alkaen. Koirat, jotka ovat tottuneet autoiluun, usein rauhoittuvat ja nukahtavat heti kun auto liikkuu. Ota koira mukaan aluksi pienille, vaikka vain muutaman minuutin mittaisille matkoille, ja pidennä matkoja vähitellen. Jos matkan kohde on mieluinen, koira oppii yhdistämään autoilun myönteisiin asioihin ja yleensä odottaa matkaa innoissaan.

Koirat eivät kestä kuumuutta

Älä koskaan jätä koiraa valvomatta yksin kuumaan autoon. Hieman viileämmälläkin säällä lämpötila auton sisällä voi nousta liian korkeaksi koirille, ja koira voi kuolla kuumuuteen jo muutamissa minuuteissa. Koirat eivät kestä kuumuutta yhtä hyvin kuin ihmiset, sillä ne eivät pysty hikoilemaan yhtä tehokkaasti.

Kuumuus aiheuttaa koiralle stressiä, ja se voi alkaa pelätä autoon menemistä. Jos koira on vanha, sairas tai matka on pitkä, ja koira täytyy jättää jossakin vaiheessa yksin autoon, harkitse kannattaako koiraa ottaa silloin mukaan koko reissulle.

Jos koira yleensä voi pahoin autossa, älä ruoki sitä juuri ennen matkaa. Matkapahoinvointia voi lievittää myös lääkkeillä.

Muista turvallisuus lyhyilläkin matkoilla!

Teksti: Tuuli Turtola

Kuvat: Shutterstock

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.