Näin konkarikansanedustaja Erkki Tuomioja kommentoi vaalitulosta: "Politiikka on Suomessakin polarisoitunut"

Tuomiojan mukaan polarisaatio oli yksi syy kolmen suuren menestymiseen. Hallitusneuvotteluista hän ennustaa poikkeuksellisen vaikeita.

Eduskuntaurastaan luopunut konkarikansanedustaja Erkki Tuomioja ei yllättynyt sunnuntain vaalien tuloksesta. Hänen mukaansa tulos mukaili vahvasti niin gallupeja kuin myös perinteistä poliittista kiertokulkua.

– Jos hallitus on istunut riittävän pitkään, on se sitten menestynyt hyvin tai vähemmän hyvin, se yleensä saa rankaisunsa vaaleissa, Tuomioja selittää.

MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Tuomioja löytää vaalitulokselle myös toisen selittävän tekijän.

– Politiikka on Suomessakin polarisoitunut, hän napauttaa.

Tuomiojan mukaan tämä näkyi näissä vaaleissa erityisesti vaalikamppailun keskittymisellä tiettyihin henkilöihin ja heidän vastakkainasetteluunsa. Lopputulos oli suurten puolueiden voitto ja pienten ja keskisuurten puolueiden tappio.

Vaikka juuri käydyt eduskuntavaalit sekä maailmanpoliittinen tilanne herättävät Tuomiojassa intohimoja, ei hän kadu päätöstään luopua eduskunnasta.

– Tässä on ollut sekaisin helpotusta, kun ei ole tarvinnut olla vaalityössä samalla lailla mukana: palelemassa, jakelemassa esitteitä toisille ehdokkaille eikä vastaamassa typeriin vaalikoneisiin, mutta myös totta kai haikeutta. Eduskunta työpaikkana on aika ainutlaatuinen.

Katso yllä olevalta videolta, millaisia hallitusneuvotteluita Erkki Tuomioja povaa uudelle eduskunnalle. Alla olevalta videolta näet haastattelun kokonaisuudessaan.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat