Näin hurjasti korona piiskaa VR:ää: "Kaukoliikenne tekee tappiota 200 000 euroa päivässä"

3:28
Miten koronapandemia on vaikuttanut VR:n matkustajamääriin? Katso MTV Uutiset Liven haastattelu!

Koronapandemia on iskenyt rajusti raideliikenteeseen. Joulunajan suosituimmat meno- ja paluupäivät ovat VR:n mukaan myyneet kohtuullisen hyvin, mutta muuten matkustajamäärissä ei ole hurraamista.

Koronakevät pysäytti hyvin alkaneen vuoden VR:n myynnissä. Yhtiön matkustajaliikennejohtaja Topi Simola kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa, että viime vuoden syyslomakauteen verrattuna pudotusta tuli 30 prosenttia.

– Lisäsimme muutamia yöjunia Lappiin ja saimme ne kohtuullisen hyvin myytyä, Simola toteaa MTV Uutisille.

Koronapandemian taloudelliset vaikutukset ovat silti ankarat.

– Tappiolla tietysti ollaan. Kaukoliikenne tekee 200 000 euroa tappiota päivässä.

Jouluna ei lipsuta turvallisuudesta

Joulunajan yöliput ovat tulleet jo myyntiin. Simola pitääkin ilahduttavana, että suosituimmat meno- ja paluupäivät ovat myyneet kohtuullisen hyvin. 

VR panostaakin tänä vuonna Lapin matkailuun. Turvallisuudesta aiotaan kuitenkin pitää huolta ruuhka-aikanakin.

– Turvallisuus on meidän ykkösarvomme. Meillä on käytössä 120 turvallisuustoimenpidettä, jolla hoidamme, että junalla matkustaminen on turvallista.

VR:n on tarkoitus julkaista kolmannen osavuosikatsauksensa ensi viikolla.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja