VR lisää turvallisuustoimia junissa: Maskipakko Ekstra-luokkaan – maskit annetaan asiakkaille junamatkan alussa

VR kertoo, että sen kaukoliikenteen Ekstra-luokkaan tuodaan uusia turvallisuustoimenpiteitä.

Yhtiö kertoo tiedotteessa, että Ekstra-luokan lippuun kuuluu jatkossa 26.10 lähtien vakiona tyhjä viereinen paikka ja kasvomaski. Lisäksi VR vastaa matkustajien toiveisiin tuomalla maskipakon Ekstra-luokkaan.

 – Rajaamme asiakasmäärän Ekstrassa puoleen poistamalla käytäväpaikat pois myynnistä. Samassa vaunussa on toki mahdollista siirtyä toiselta riviltä matkakaverin viereen istumaan. Uusi korona-ajan Ekstra-luokka palvelee etenkin niitä matkustajia, jotka arvostavat omaa tilaa ja haluavat varmuuden siitä, että muutkin asiakkaat käyttävät kasvomaskia, VR:n matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola kertoo tiedotteessa.

VR:n tuoreen asiakaskyselyn mukaan lähes puolet asiakkaista kokee kasvomaskien käyttöpakon luovan turvallisuuden tunnetta. Yli puolet vastaajista on myös huolestunut muiden matkustajien suojavarusteiden käytöstä.

 – Teemme maskipakon noudattamisen helpoksi tarjoamalla kasvomaskin jokaiselle Ekstra-luokassa matkustavalle heti junamatkan alussa, joten maskin unohtaminenkaan ei ole ongelma. Toki omaakin maskia voi käyttää. Maskipakon ottaminen käyttöön juuri Ekstrassa on luontevaa, sillä sieltä ei ole yleistä läpikulkua muualle junaan. Ekstrassa matkustavat voivat myös tilata ravintolavaunun tuotteita suoraan omalle paikalle, Simola kertoo.

Maskisuositus on edelleen voimassa kaikissa kauko- ja lähiliikenteen junissa.

Lue myös:

    Uusimmat