Ihmiset näkevät yön aikana keskimäärin viisi 15-40 minuuttia kestävää unta. Jos haluat saada selville, onko unissasi jotain järkeä, hyvä tapa on laittaa tyhjä paperilappunen ja kynä yöpöydälle ja kirjata unet ylös tuoreeltaan.
Runsaat painajaiset ja erikoinen unimaailma voivat kertoa stressistä tai tavallista rikkaammasta mielikuvituksesta. Ne kuitenkin paljastavat päivän aikana kokemiamme asioita ja kertovat itsestämme enemmän kuin arvaatkaan.
Opettele kirjoittamaan uniasi ylös ja pyri analysoimaan niitä. Unipäiväkirjan avulla saatat saada hyvää tietoa elämästäsi.
Unitutkija Michael Schredl sanoo, että unissa aivojen vanhat tiedot vertaavat itseään uusiin, kenties edellisen päivän aikana opittuihin asioihin. Unissa voivat myös toistua usein samat elementit, ja alle onkin listattu kymmen yleisintä unta, ja mitä ne voivat tarkoittaa.
10. Myöhästyminen
Unessa joskus tuleva paniikin tunne siitä, että on todella myöhässä esimerkiksi jostakin tapaamisesta.
Mitä tämä tarkoittaa: Olet luultavasti stressaantunut jostakin työhösi liittyvästä asiasta. Voit myös parhaillasi tavoitella jotakin tärkeää saavutusta elämässäsi, ja aivosi reagoivat siitä aiheutuvaan stressiin näin.
9. Löydät käyttämättömän huoneen
Voi esimerkiksi nähdä unta siitä, että käyskentelet lapsuudenkodissasi ja yllättäen löydät huoneen, jota et ole koskaan aikaisemmin nähnyt.
Mitä tämä tarkoittaa: Koti symbolisoi usein sinua itseäsi, ja jokainen huone jotakin luonteenpiirrettäsi. Uuden huoneen löytäminen voi siis merkitä muutosta elämässäsi tai itsessäsi, tai se voi unitutkijoiden mukaan myös kertoa uudesta kyvystä tai intohimosta.
8. Holtittomasti ajava auto
Ajat tai istut täysin holtittomasti ajavan auton kyydissä ja olet kauhuissasi – tämä uni lienee tuttu lähes kaikille. Yrität kaikkesi mutta et saa autoon kontrollia.
Mitä tämä tarkoittaa: Unissa ajoneuvot edustavat kykyä liikkua jotakin tavoitetta kohti. Jos auto siis on holtiton, se voi heijastaa myös elämäsi holtittomuuteen.
7. Putoaminen
Saatat kompastua mattoon tai pudota vuorelta suoraan kohti maata. Yleensä tällaisen unen nähdessäsi hätkähdät välittömästi hereille.
Mitä tämä tarkoittaa: Kompastumisen tunnetta aiheuttava uni johtuu pienestä kouristuksesta, joka on yleinen juuri ennen kuin lihakset rentoutuvat uneen vaivuttaessa. Syvässä unessa tapahtuva tippuminen taas merkitsee usein epäonnistumista tai kontrollin puutetta elämässäsi.
6. Lentäminen
Lennät pää niin pilvissä, että jopa supermieskin voisi olla kateellinen. Uni voi tapahtua lentokoneessa lentämisenä tai pelkästään "tavallisena" pilvien seassa liitelynä.
Mitä tämä tarkoittaa: Aivan kuten unessakin, olet luultavasti ylittänyt jonkin suuren esteen elämässäsi. Tämä saa sinut tuntemaan olosi täysin esteistä vapaaksi.
5. Koe, johon et ole valmistautunut
Olet kokeessa, johon et ole valmistautunut lainkaan.
Mitä tämä tarkoittaa: Oletko perfektionisti? Jos tämä uni on toistuva, elät mahdollisesti kontrollin menettämisen pelossa. Jos näet unta kokeesta jonka olet jo läpäissyt, saatat kärsiä esiintymisjännityksestä.
4. Alasti oleminen
Olet julkisilla paikoilla ilman rihman kiertämää, ja yrität saada mahdollisimman nopeasti yllesi jotakin peittävää.
Mitä tämä tarkoittaa: Saatat tuntea olosi epämukavaksi esimerkiksi uuden työpaikan tai parisuhteen johdosta. Jos uni tapahtuu koulussa, se voi johtua jostakin kouluun liittyvästä epävarmuudesta.
3. Et löydä WC:tä
Juokset pitkin kaupunkia etsimässä vessaa, tai vaihtoehtoisesti seisot pitkääkin pidemmän jonon hännillä.
Mitä tämä tarkoittaa: Uni voi kertoa salatuista tunteista tai kyvyttömyydestä saattaa loppuun asioita, jotka haluaisi saavuttaa. Sinulla voi olla myös jotakin sydämesi päällä, jonka haluaisit päästä purkamaan.
2. Irti tipahtava hammas
Kohtaus voi olla kuin b-luokan kauhuleffasta: hampaasi voi heilua, murentua, vapista ja lopulta tipahtaa ulos verisen vuodon saattelemana.
Mitä tämä tarkoittaa: Hampaat symboloivat voimaa ja itseluottamusta. Tämä uni voi siis tarkoittaa, että itseluottamuksesi on päässyt karisemaan jonkin asian seurauksena.
1. Jahdatuksi tuleminen
Juokset niin lujaa kuin suinkin pystyt, etkä silti pääse karkuun sinua jahtaavaa muukalaista, kuka ikinä hän onkaan.
Mitä tämä tarkoittaa: Aivan kuin et pysty karkaamaan sinua jahtaavaa henkilöä, et myöskään luultavasti kykene pääsemään yli joistakin elämässäsi tapahtuneista asioista – kyseessä voi olla mitä tahansa aina parisuhteesta työpaikkaan.
(MTV3)
Lähde: Men's Health
Uusimmat
-
14:11
Poliisilta uutta tietoa Jyväskylän Keltinmäen ampumisesta
-
14:08
Maailman parhaat karaokelaulajat kilpailivat Turussa – "Mykistävää, miten hyviä laulajia on ollut"
-
14:01
Palestiinalaishallinto MTV:lle: Ottakaa gazalaisia Suomeen sairaalahoitoon
-
13:59
Täyttä dominointia! Kalle Rovanperä ajoi ylivoimaiseen voittoon
-
13:43
Alue- ja kuntavaaleihin puoli vuotta – kokoomuksella suurin budjetti
-
13:42
Mistä rattiraivo johtuu? Psykologi avaa, miksi tunteet kuumenevat liikenteessä
-
13:41
SDP hyökkäsi hallituksen palkkamallia vastaan – kansanedustajilta yli 20 tiedotetta samasta aiheesta
-
13:34
Poliisi epäilee: 70-vuotias mies surmasi ikäisensä naisen
-
13:33
Kurkista kulisseihin – tältä näytti TTK:n parinvaihtoviikko harjoitussalilla: "Suoraan syvään päätyyn"
-
13:24
Perussuomalaisten kone yskii – MTV:n vertailu: Näin paljon puolueilla on ehdokkaita kevään vaaleihin
-
13:21
Syyslomille aurinkoista ulkoilusäätä – Välimeren lomakohteisiin märkiä yllätyksiä
-
13:13
NY Times: Salaiset dokumentit paljastavat Hamasin "ison projektin"
-
12:48
Hirmuisen nukuttajan tilastoon tahra – superottelun ratkaisu nostatti raivon: "Vastenmielistä"
-
12:13
Tiedätkö kaikki Lähi-idän konfliktin osapuolet? Nämä seitsemän tahoa uhkaavat synnyttää "suursodan"
-
11:55
Israel sanoo jatkavansa toimia sen eteen, ettei rauhanturvaajille aiheutuisi vahinkoa
-
11:55
Gogi Mavromichaliksen suurta onnistumista TTK-parketilla edelsi tuskien taival: "Rankin viikko"
-
11:50
Järisyttävä siirtoväite supertähti Erling Haalandista
-
11:39
4 faktaa suostumuksellisesta seksistä: "Parantaa myös miesten turvallisuutta"
-
11:26
Linnea Leino kohtasi toistaiseksi suurimman haasteensa tanssilattialla
-
11:22
Nainen kadonnut Siikajoella – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää