Muurinen avaa kautensa Karibialla

Janne Saarinen (Photo: Michael Cooper / Allsport)
Janne Saarinen (Photo: Michael Cooper / Allsport)Copyright Allsport 2001
Julkaistu 13.01.2003 14:49

Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Antti Muurinen ja Suomen jalkapallomaajoukkue avaavat kautensa eksoottisissa oloissa. Perinteisesti Suomi aloittaa kautensa "liigamaajoukkueen turnauksella", mutta vuosiin matka ei ole suuntautunut Karibialle. Nyt tarjotuista harjoitus- ja leirivaihtoehdoista Karibian-keikka oli ylivoimaisesti paras: kolme ottelua hyvissä olosuhteissa kelpaa niin valmennukselle kuin pelaajistolle.

Muurisen tuore liigamaajoukkue poikkeaa hieman aiemmista. Esimerkiksi viime vuonna pelattiin Bahrainissa turnaus, jonka voittaminen kiinnosti kaikkia. Joukkue oli silloin hyppysellisen kokeneempi, eikä ensikertalaisia ollut juurikaan mukana. Nyt pelataan kolme yksittäistä ottelua, joten tulospainottaminen - joka ei toki vuosi sittenkään ollut pääasia, vaikka voitto tulikin - on enemmän taka-alalla. Matkaan lähtee 18 pelaajaa, joten jokainen heistä saa varmasti mukavasti peliaikaa.

Matkalla on neljä ensikertalaista, joista jokainen on kouliintunut juniorimaajoukkueissa. Valintakriteerinä ei kuitenkaan ollut tämä vaan menestys viime kaudella. MyPan Antti Okkonen on kiistatta yksi niistä pelaajista, jotka tulevat väistämättä jatkamaan pikapuoliin uraansa ulkomailla. Juuri tässä tilanteessa "Suke" Okkosen on hyvä tehdä A-maajoukkuedebyyttinsä, vaikkakin hän tulee keskittymään tulevalla kaudella 21-vuotiaiden joukkueen johtamiseen kohti olympiakisoja.

Multaharju, Miikka, MyPa 2002Multaharju, Miikka, MyPa 2002Veikkausliiga

Erinomainen valinta Muuriselta oli myös Miikka Multaharju, joka kuului viime kauden Veikkausliigan suurimpiin yllättäjiin. Multaharjun varsinaista läpimurtoa odoteltiin jo jonkin aikaa, mutta nyt rivipelaajasta kasvoi ratkaisija, joka ansaitsi kutsun myös kauden avausturnaukseen. Multaharjun osalta kyseessä on vielä opintomatka, mutta potentiaalia juoksuvoimaisessa laiturissa on suurempiinkin turneisiin.

Kolmas ensikertalainen on FC Hakan Juuso Kangaskorpi, joka näin pääsee tasoittamaan pelin isoveli Joken kanssa siinä, ettei Juusolla vielä ollut A-maajoukkuekokemusta. Nyt tulee olemaan ja ansaitusti. Kangaskorpi oli Hakan eliittiä, ja juoksunopeus on säilynyt. Lisäksi hän on pystynyt monipuolistamaan peliään kansainvälisemmäksi ja tämä näkyi hyvin Intertoto-otteluissa, joissa Kangaskorpi oli erittäin vahva.

Neljäs ensikertalainen ei sano suurelle yleisölle paljoakaan, sillä Fredrik Nordback ei ole joukkueen ainoana pelaajana pelannut koskaan ainuttakaan ottelua Veikkausliigassa. Hän lähti jo hyvin nuorena Ruotsiin, ja siellä hän on noussut juniorijoukkueiden kautta Örebron kapteeniksi viime kaudella. Nordback kuului kahteen edelliseen 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, joista jälkimmäisessä hän kantoi nauhaa käsivarressaan. Mielenkiintoinen valinta, joka onnistuessaan voi tuoda pohdittavaa keskikentän keskustan koostumukseen tulevaisuudessakin.

Lähellä karsintajoukkuetta

Nuorten pelaajien sisäänajon lisäksi Muurinen pyrkii saamaan mahdollisimman paljon pelituntumaa niille pelaajille, joilla on selkeä mahdollisuus olla mukana tulevissa EM-karsintaotteluissa. Vasemman laitapuolustajan tonttia tällä hetkellä A-maajoukkueessa hallitseva Janne Saarinen on mukana, samoin Toni Kuivasto, joka on menestyksellä tuurannut Sami Hyypiää tai Hannu Tihistä A-maajoukkueen otteluissa. Peter Kopteff nousi selkeästi "ykkösvalintaketjuun" viime vuonna, vaikkakin hän jäi listan ulkopuolelle karsintaotteluissa Azerbaidzhania ja Jugoslaviaa vastaan. Kopteff on kuitenkin tulevaisuuden vahva nimi, sillä mikään ei viittaa siihen, että kehitys loppuisi Viking Stavangerin yhtenä luottopelaajana ja erikoistilanteiden juonijana.

Ville Nylund (Photo: Michael Cooper / Allsport)Ville Nylund (Photo: Michael Cooper / Allsport)Copyright Allsport 2001

Samaan kategoriaan kuuluu myös Ville Nylund, joka teki hyvän paluun karsintaympyröihin Wales-ottelussa. "Nulli" joutui kylmiltään Ryan Giggsiä vastaan täydelle Olympiastadionille ja suoriutui tehtävästään hyvin. Walesin maalit syntyivät ilman, että syyttävä sormi olisi osoittanut kokenutta Klubi-pakkia.

Syksyn maajoukkuepalaajiin kuului myös Antti Sumiala, jonka yritykset uuden työnantajan löytämiseksi todennäköisesti kariutuivat. Sumiala teki hyvän paluun karsintaotteluihin Azerbaidzhania ja Jugoslaviaa vastaan, mutta se tärkein, maali, jäi puuttumaan. Miklu Forssellin toipumisennuste on kuitenkin sen verran epäselvä, että Sumialan valinta mukaan ottamaan tärkeää pelituntumaa ja nostamaan omaa itseluottamustaan A-maajoukkuetasolla on ehdottomasti perusteltua.

Muurisen luottomiehiin ja varmasti myös EM-karsintaotteluiden valintalistalle kuuluva Mika Kottila on myös Karibian kokoonpanossa. Veikkausliigan maalikuningas oli mukana myös EM-karsintajoukkueessa azereita ja jugoja vastaan, mutta kenttäkomennusta ei tullut. Roolipelaajana "Hirvi" on kuitenkin niin käyttökelpoinen, että hänet on hyvä pitää matkassa. Lisäksi Kottilalla on valtava voitontahto, oli peli missä tai milloin tahansa, ja hän pystyy ratkaisemaan esimerkiksi Karibialla pelattavat ottelut Suomen eduksi vahvalla asenteellaan.

Viime vuonna karsintajoukkueringissä oli myös Jari Ilola, jonka loukkaantumisten runteleman uran uusi lehti käännettiin Elfsborg-siirron myötä. Terve Ilola on valmis taistelemaan paikasta avauksessa kaikkien suomalaisten pelaajien kanssa, joten "Ippelle" Karibian reissu on hyvä paikka paluuseen. Kunhan vain paikat kestävät.

Kokeneita palaajia

Muurinen valitsi Karibialle myös muutaman kokeneen pelaajan, jotka eivät ole syystä tai toisesta olleet mukana vähään aikaan maajoukkuetehtävissä. HJK:n kapteenina loistanut entinen Glasgow Rangers -pelaaja ja kaksinkertainen Suomen mestari Tero Penttilä oli tekemässä vahvaa tulemistaan A-maajoukkueen vakiokalustoon, kun parin vuoden takaisessa Latvia-ottelussa hänen eturistisiteensä hajosi. Pitkä sairasloma vei mahdollisuudet vakiopaikkaan Skotlannin mahtiseurassa, ja ympyrä sulkeutui viime vuonna Suomen mestaruuden voittamiseen HJK:ssa.

Penttilän ensi kauden työnantaja on vielä auki, mutta Karibian-turnaus tarjoaa tyylikkäälle topparille hyvän tilaisuuden testata kansainvälistä vauhtia - edellinen testi meni vähintäänkin pieleen, kun HJK:n Uefa-cupin karsintaottelussa FC Gomelia vastaan Penttilä pelasi kauden ainoan huonon ottelunsa. Sinivalkopaita kuitenkin velvoittaa ja sytyttää tasapainoisen tulevan lääkärin varmuudella vahvaan vireeseen.

Photo: Ben Radford / AllsportPhoto: Ben Radford / AllsportCopyright Allsport 2000

Ilman peliaikaa Derbyssä jäänyt ja pian seuran jättämä Simo Valakari tuo mielenkiintoisen lisän Muurisen portfolioon. Valakari on ollut ilman suurempaa vastuuta pari vuotta seurajoukkuetasolla johtuen jalkavammoista ja joukkueen kummallisesta peluuttamisesta. Valakari oli viimeksi mukana vajaa vuosi sitten La Mangassa ottelussa Etelä-Koreaa vastaan, ja siinä pelissä hän oli hyvä. Kunnossa oleva ja jatkuvasti pelaava tasainen Valakari on hyvä lisä Muurisen maajoukkue-ehdokkaisiin, oli pelin painoarvo mikä tahansa.

Kolmas kokenut palaaja on Marko Tuomela, joka pelasi kenties uransa parhaan kauden GIF Sundsvallissa Ruotsin Allsvenskanissa. Erityisesti Richard Möller Nielsenin aikakaudella paljon vastuuta saanut Tuomela oli joukkueensa kapteeni ja tärkein pelaaja, joten valinta oli erittäin perusteltu.

Unitedin tutkapari taas yhdessä

Jari Niemi, Tre UnitedJari Niemi, Tre UnitedCopyright MTV Oy 2001

Tampere Unitedin Suomen mestaruuteen vuonna 2001 johtanut tutkapari Jari Niemi ja Antti Pohja ovat jälleen yhdessä. Niemi ja Pohja pelasivat vuosi sitten hienosti yhteen Bahrainin-turnauksessa, eikä ole syytä epäillä, etteivätkö vanhat metkut ole edelleen muistissa. Niemi on muodostumassa yhdeksi Veikkausliigan runkotähdistä, sillä ainakaan vielä tie ei ole vienyt ulkomaiden kentille, vaikka mahdollisuuksia olisi varmasti ollut. Paljon urallaan kiertänyt Pohja on puolestaan saavuttamassa tärkeää roolia Ruotsin Allsvenskanin Hammarbyssä vaikean alun jälkeen. Pohja on vahvasti nostamassa itsensä yhdeksi tulevan kauden mielenkiintoisimmista hyökkääjistä Ruotsissa.

Maalivahtiosasto on tuttu ja turvallinen. Vuosi sitten Bahrainissa Suomen maalia vartioi sama kaksikko, Jani Viander ja Mikko Kaven. Suomen maalivahtitilanne on niin hyvä (Niemi, Jääskeläinen, Enckelman, Moilanen), että vähemmän ulkomailla pelaaville tai kotimaassa koppeja ottaville maalivahdeille jää auttamatta roolia vain talven turnauksissa. Vianderille turnaus on erittäin tärkeä, sillä hän on jäänyt paitsioon nykyisessä seurassaan Stokessa Englannin 1.divisioonassa. Maaottelut ovat aina hyviä näyttöpaikkoja, tietysti myös Tampere Unitedin kapteenille ja urallaan jo ulkomaisten sarjojen vauhtia kokeilleelle Mikko Kavenille. Ainakin vuosi sitten kaksikko onnistui Bahrainissa hyvin, eikä Muurisella tule nytkään olemaan suuria huolia maalivahtiosaston suhteen, vaikka suurimmat nimet ansaitsevatkin tiukassa peliohjelmassa taaloja Englannin Valioliigassa.

Tammikuun lopussa harjoitus- ja ottelukiertueelle Karibialle lähtevään joukkueeseen on valittu yhteensä kahdeksan sellaista pelaajaa, jotka pelannevat ensi kaudella Veikkausliigassa. Hallitseva mestarijoukkue HJK sai ryhmään hyökkääjä Mika Kottilan, puolustaja Ville Nylundin sekä toppari ja Klubin kapteeni Tero Penttilän. Penttilän jatko HJK:ssa ei ole vielä varma, mutta hänen pelaamisensa ensi kaudella Veikkausliigafanien iloksi lienee todennäköistä.

MyPasta joukkueeseen valittiin jokaisessa ikäkausimaajoukkueessa loistanut Antti Okkonen sekä Miikka Multaharju, joka kuului koko viime kauden suurimpiin läpimurtopelaajiin Veikkausliigassa. Hallitseva cup-mestari Haka sai matkaan monipuolisen laitapelaajan Juuso Kangaskorven. Juuso tasoittaa nyt tilit isoveljensä Joken kanssa, joka kuului A-maajoukkueen kalustoon 90-luvun puolivälissä. Tampere Unitedin voimakaksikko, maalivahti Mikko Kaven sekä hyökkääjä Jari Niemi ovat jälleen mukana. Viime kaudella Veikkausliigassa pelanneista pelaajista entinen Klubi-pelaaja, mutta nyttemmin Elfsborgiin siirtynyt Jari Ilola on myös joukkueessa

Joukkueessa on neljä ensikertalaista, Okkonen, Multaharju, Kangaskorpi sekä entinen 21-vuotiaiden maajoukkueen kapteeni Fredrik Nordback, joka nousi viime kaudella Allsvenskanin Örebron kapteeniksi. Nordback on joukkueen ainoa pelaaja, joka ei ole koskaan pelannut urallaan Veikkausliigassa.

Antti Muurisen valinnat:

Jani Viander Stoke 13/-
Mikko Kaven Tampere United 3/-
Janne Saarinen Rosenborg 19/-
Ville Nylund HJK 15/-
Juuso Kangaskorpi FC Haka -/-
Toni Kuivasto Viking Stavanger 33/-
Tero Penttilä HJK 3/-
Marko Tuomela GIF Sundsvall 23/2
Peter Kopteff Viking Stavanger 6/-
Jari Niemi Tampere United 15/2
Miikka Multaharju MyPa -/-
Fredrik Nordback Örebro -/-
Antti Okkonen MyPa -/-
Jari Ilola Elfsborg 11/1
Simo Valakari Derby 23/-
Antti Pohja Hammarby 8/1
Mika Kottila HJK 25/6
Antti Sumiala IFK Norrköping 35/9

Ottelut:
26.1. Barbados-Suomi
29.1. Trinidad & Tobago-Suomi
2.2. Trinidad XI-Suomi

Teksti: Harri Tallgren

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo