Musikaali tuo esille lieksalaista sotahistoriaa

Pohjois-Karjalassa Lieksassa sotavuosina toiminut Mätäsvaaran kaivos on tuntematon pala historiaa. Kaivoksesta louhittiin Saksan sotateollisuuden tarvitsemaa molybdeenia. Nyt tämän erikoislaatuisen kansainvälisen kaivosyhteisön tarinasta on tehty musikaali "Kumu kuuluu", joka tulee ensi-iltaan 14. heinäkuuta.

Venäläiset sotavangit laulavat koti-ikäväänsä Mätäsvaaran kaivoksella kesällä -44. Sotavuodet kukoistanut kaivos keräsi monikansallisen joukon. Traagista oli se, että sota synnytti yhteisön ja rauha tuhosi sen. Jäljelle jäi valtava nyt veden täyttämä kaivoslaguuni. Kyläläiset joutuivat tietämättään sotateollisuuden polttopisteeseen, jossa sosiaaliset erot olivat suuria. Näistä ihmissuhteiden verkoista on nyt syntynyt musikaali, joka tuo tuntemattoman historian päivänvaloon.

Saksalaisen upseerin ja naimissa olevan suomalaisnaisen rakkaustarina on tuomittu epäonnistumaan. Myös suomalaisnaisen ja venäläisen sotavangin suhde epäonnistuu. Totuus oli pitkään arka asia pienelle kylälle. Vasta nyt on tullut aika kertoa se. Mukana on 12-jäseninen orkesteri, jonka runkona on vaskiryhmä Karjalaseitsikko. Pääosissa laulavat ja näyttelevät Laura Jurkka ja Kai Hyttinen. Tuotantokustannukset ovat miljoona markkaa ja yleisötavoite 3500 katsojaa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat