Murmeli erehtyi – ennustuksen tulkitsija otti syyn

Murmelin väärä "ennustus" aikaisesta keväästä on aiheuttanut melkoisen sopan Yhdysvalloissa.

Helmikuun alussa juhlittava Groundhog Day eli murmelinpäivä herättää vuosittain jopa maailmanlaajuista huomiota. Talven kestoa ennustetaan silloin murmelin avulla.

Tänä vuonna ennustus aikaisesta keväästä meni pieleen, ja Phil-murmeliin on kohdistunut painetta talvisen sään jatkumisen takia.

Ohiolainen syyttäjä ehti jo kieli poskessa väläyttää murmelille kuolemantuomiota.

Nyt murmelin ennustusta tulkinnut Bill Deeley on ottanut syyn niskoilleen. Deeley kertoi uutistoimisto AP:lle, että eläin ennusti viime kuussa aivan oikein kuutta lisäviikkoa talvea, mutta hän itse tulkitsi eläintä väärin. Deeley kertoi tulkinneensa murmelia virheellisesti jo viime vuonna.

Ohiolainen syyttäjä kertookin nyt AP:lle harkitsevansa uusien todisteiden valossa syytteistä luopumista ja täyttä armahdusta murmelille.

Murmelin tulkitsija ei edelleenkään osaa sanoa, miksi hänen tulkintansa ennustuksesta meni pieleen. Yleensä Deeleyn tulkinnat ennustuksesta ovat onnistuneet erinomaisesti.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat