Mullistaako tämä ihmeaine autoilun? 10 kertaa parempi kuin akku, hakkaa myös vedyn – tarvitsee kaverikseen vain vettä
Saksalaisinstituutin magnesiumhydriditahna vaikuttaa suorastaan loistavalta vaihtoehdolta vedyn varastointiin.
Vetyä pidetään tulevaisuuden polttoaineena, mutta sen varastointi sellaisenaan vaatii raskaan painetankin. Autoon tankki mahtuu, mutta moottoripyörään ei oikein, puhumattakaan lennokeista. Mikä avuksi?
Esimerkiksi magnesiumhydridiin (MgH₂) perustuva tahna, joka vapauttaa vetyä reagoidessaan veden kanssa. Niinpä kevyt ajoneuvo kuljettaisi mukanaan kahta tankkia: toista tahnalle ja toista vedelle.
Saksalaisen Fraunhoferin tutkimustinstituutin kehittämästä hydriditahnasta olisi hyötyä myös infrastruktuurin kannalta eikä ainoastaan pienille kulkuneuvoille. Tahnan varastointi ja pumppaus ei nimittäin vaatisi samanlaista kallista laitteistoa kuin kaasumaisen vedyn.
Tutkijoiden mukaan huoltoasema selviäisi ”muutaman kymmenen tuhannen euron” sijoituksilla, siinä missä kaasumainen vety nielee 1–2 miljoonaa euroa. Suuruusluokkatasolla voitaneen siis sanoa, että vetytahnan jakeluinfra tulisi 30 kertaa halvemmaksi.
Tahnan kehitystyöhön osallistunut tutkijatohtori Marcus Vogt kertoo tiedotteessa, että tahnan energiatiheys on noin 10-kertainen tyypillisiin akkuihin nähden. Se voittaa tällä mittarilla myös 700 ilmakehän paineessa toimivan vetytankin.
Tahna sisältää magnesiumhydridin lisäksi eräitä lisäaineita, mutta tiedote kuvaili niitä vain yleisluontoisilla sanoilla ”suolaa ja esteriä”, paljastamatta täsmällistä koostumusta.
Hydridin ja veden reagoidessa syntyvästä vedystä puolet on peräisin suoraan tahnasta, toinen puoli vedestä. Reaktioyhtälö on MgH₂ + 2 H₂O --> 2 H₂ + Mg(OH)₂ .
Näin syntyvä vety voidaan kuluttaa polttomoottorissa, mutta energiataloudellisesti viisaampaa on käyttää polttokennoa. Fraunhoferin tutkijat ovatkin lähteneet tutkimuksissaan juuri tästä vaihtoehdosta ja huomauttavat, että tekniikkaa voisi käyttää paitsi sähkömoottoripyörissä ja -lennokeissa, myös sähkön tuotantoon pienille laitteille kenttäoloissa.
Vogtin mukaan magnesiumhydridi on stabiilia 250 celsiusasteeseen asti, eikä sen hajoamista tarvitse siten pelätä kuumallakaan säällä. Hydridi muodostetaan suoraan alkuaineistaan eli metallisesta magnesiumista ja vedystä korkeassa paineessa noin 350 asteessa.
Fraunhoferin instituutti on alkanut rakentaa koetehdasta eli pilot-tehdasta magnesiumhydriditahnan tuotantoon. Tehtaan odotetaan valmistuvan vielä tämän vuoden aikana, ja se tuottaisi vuosittain 4 tonnia tahnaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää