Muistatko vielä tämän liikuttavan kohtauksen Salkkareista? Ismo menetti tyttärensä
Salatut elämät -ohjelman rakastettu roolihahmo Ismo Laitela on kokenut kovia. Muistatko, kun hän menetti tyttärensä?
Suosikkisarjan tunteikkaimpiin kohtauksiin lukeutuva hetki on jäänyt monen kestofanin mieleen.
Miia Laitela oli Venla Saartamon esittämä henkilö, joka esiintyi Salatuissa elämissä vuosina 1999–2002. Miian perheeseen kuuluivat hänen isänsä Ismo Laitela (Esko Kovero) ja veli Kalle Laitela (Pete Lattu).
Miia kuoli aivokasvaimeen jaksossa 540 Tunteellinen totuusleikki. Juuri ennen kuolemaa Miian ylioppilasjuhlissa Inka Haapala (Saija-Reetta Kotirinta) esitti Miian laulun Siniseen. Inkan esittäessä kappaletta Miia liikuttui kyyneliin ja halusi hautajaisiinsa kyseisen kappaleen.
Miia kuoli aamulla Salinien luona. Hän hengitti syvään ja piti elämänsä suurta rakkautta, Saku Salinia(Jasper Pääkkönen) kädestä viimeisen kerran.
Miian kuolema on äänestetty useaan otteeseen sarjan kautta aikojen dramaattisimmaksi käänteeksi.
Katso videolta koko dramaattinen kohtaus.
Myös Ismo Laitelaa näyttelevä Esko Kovero on sanonut, että Miian kuolema on jäänyt hänelle erityisesti mieleen sarjan 17 vuoden historiasta.
Venla Saartamo palasi sarjaan hetkeksi vuonna 2016. Hän näytteli tuolloin Miian kaksoisolentoa.
Salatut elämät arkisin 19.30! Sarja on joulutauolla ja palaa ruutuun uusin jaksoin 15.1.2018.
Uusimmat
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
Lataa lisää