Muistatko vielä nämä asuntomessutalot? Kritiikkiä on sadellut varsinkin liian isoista ja erikoisista rakennuksista

Asuntomessut kuuluvat monen suomalaisen kesäloman vakiokohteisiin. Messutalot edustavat aikansa tyyliä, ja monet niistä jäävät vuosien saatossa unholaan. Muutama messukohde on kuitenkin jäänyt arkkitehtuurin historiaan – hyvässä ja pahassa.

Asuntomessut on rakentamisen ja sisustamisen tapahtuma, joka kerää vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Asuntomessujen idea tuli aikoinaan lakimies Kalevi Sassilta, joka esitti messujen järjestämistä Suomen Asuntoliitolle.

Osuuskunta Asuntomessut perustettiin vuonna 1966, ja ensimmäiset asuntomessut järjestettiin Tuusulassa vuonna 1970. Sen jälkeen messuja on järjestetty kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla maata.

Terästorni nousi Tampereelle vuonna 1990

Tampereen asuntomessut toi vuonna 1990 pientalovaltaisten asuntoesittelyjen rinnalle yhdeksi kohteeksi Lapinniemen laajan teollisuuskiinteistön, joka oli muutettu asuinkäyttöön.

Lisäksi messuilla esiteltiin Tampereen keskustassa sijaitsevan puutaloalueen Puu-Tammelan peruskorjausta ja täydennysrakentamista sekä vanhusten asumista.

Messujen puhutuin kohde oli terästalo, joka oli maan ensimmäinen teräsrakenteinen asuinkerrostalo.

"Ferrari" kohahdutti Lappeenrannassa vuonna 1999

Vuoden 1999 asuntomessutalo Qubic on ainakin Lappeenrannan Uutisten mukaan edelleen nähtävyys, jota käydään katsomassa linja-autolasteittain. Qubicin oli suunnitellut Stefan Lindfors.

Kohde on jakanut mielipiteitä vuosien saatossa jyrkästi. Vuoden 1999 lehtiartikkeleissa sitä kutsuttiin ”Tyylien sekametelisopaksi” ja ”Legotalon yöksi”. Qubicia nimitettiin myös Ferrariksi, Legoksi ja Kuutioksi.

Vuoden 2006 erikoisuus oli Kotilo

Vuonna 2006 asuntomessut järjestettiin Espoossa. Messujen erikoisuus oli 215-neliöinen Kotilo-talo. Sen näytteilleasettaja, rakennuttaja ja piirtäjä oli arkkitehtiprofessori Olavi Koponen.

Hämeenlinnassa keskityttiin ”tavallisten ihmisten asuntoihin” vuonna 2007

Hämeenlinnan asuntomessut vuonna 2007 keskittyi niin sanottuihin tavallisten ihmisten asuntoihin. Syynä oli aikaisempien messujen saama kritiikki valtavan kokoisista ja erikoisista asunnoista.

Messujen erikoisuutena olivat 60-luvulta tutut L-muotoiset atriumtalot. Ne on rakennettu katuun kiinni, mutta muoto suojaa sisäpihan katseilta.

Pohjaratkaisujen lisäksi asuntomessuilla oli nähtävillä myös rekka-autoilla erikoiskuljetuksena siirrettävä talo, joka voitiin tuoda rakennuttajan hiekkapedille koon mukaan yhtenä tai kahtena kuljetuksena.

Jyväskylässä juhlittiin Alvar Aaltoa vuonna 2014

Jyväskylän asuntomessujen teemoina olivat vuonna 2014 Aalto ja Puu-Tarha. Teemoilla kunnioitettiin arkkitehti Alvar Aallon perintöä sekä Äijälänrannan pitkää maanviljely- ja puutarhahistoriaa.

Vantaalla esiteltiin Euroopan suurin asuinpuukerrostalo vuonna 2015

Vantaan asuntomessuilla esiteltiin vuonna 2015 muun muassa erityyppisiä kerrostaloja.

Alueelle rakennettiin Euroopan suurin asuinpuukerrostalo PuuMera, kerrostalo Opaali, jonka rakentamisessa on käytetty ympäristöystävällisiä sekä osin kierrätettyjä materiaaleja, sekä kerrostalo Spinelli, jossa on asuntojen yhteydessä elektroninen palvelusisäänkäynti.

Opaali-vuokrakerrostalossa oli 87 asuntoa.

Kautta aikojen "komein messutalo" on Aurora vuodelta 2004

Kansa äänesti MTV:n toissa vuonna järjestetämässä äänestyksessä Kautta aikojen komeimmaksi asuntomessutaloksi Aurora-talon vuoden 2004 Asuntomessuilta Heinolasta.

Toiseksi äänestettiin Cubus-talo Kotkan vuoden 2002 asuntomessuilta.

Äänestyksessä kolmanneksi tuli Lapinniemen kehräämössä oleva loft-asunto Tampereen messuilta vuodelta 1990.

Neljänneksi äänestettiin talo Tuusulan messuilta vuodelta 1970 ja viidenneksi Kotilo Espoosta vuodelta 2006.

Tämän vuoden asuntomessut järjestetään Seinäjoen Pruukinrannassa 8.7.–7.8.

Lue myös:

    Uusimmat