MTV3:n Haapala: Tämä ratkaisee kuntavaalit

MTV3:n politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapalan mukaan ensi tiistai on erittäin tärkeä päivä syksyn kuntavaaleja ajatellen.

MTV3 Uutisten tänään julkaiseman kannatuskyselyn mukaan kokoomus on nousemassa kuntavaalien suurimmaksi puolueeksi. Toiseksi suurimmaksi nousisi sosiaalidemokraatit ja kolmanneksi keskusta hieman ennen perussuomalaisia.

– Kaikkein tärkein on ehdokasasettelu, joka tulee ratkaisemaan vaalit. Erittäin tärkeä päivä on ensi viikon tiistai, kun ehdokaslistat jätetään. Silloin nähdään missä asennossa nämä puolueet on, Haapala sanoi MTV3:n Seitsemän uutisissa.

– Ehdokkaiden hankkiminen on tökkinyt kaikilla puolueilla, mutta ehkä pahiten keskustalla, joka tavoitteli 9 000 paikkaa, mutta vielä ainakin 2 000 ehdokasta puuttuu. Kiire tulee, eikä tule onnistumaan.

Perussuomalaisilla yksi etu keskustaan

Haapala pitää kaikkiaan tilannetta arvaamattomana. Valtuutettujen määrä vähenee liki tuhannella neljän vuoden takaiseen.

– Kun tilanne ehdokasasettelun suhteen on näin kiperä, niin kyllä se näkyy tuolla kentillä. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalta on kantautunut tietoja, joiden mukaan demariehdokkaita on varoiteltu työnantajien taholta lähtemästä ehdolle. Kova peli on päällä.

Kyselyn mukaan, mikäli vaalit järjestettäisiin nyt, keskusta saisi 17,3 prosenttia äänistä ja perussuomalaiset 16,9 prosenttia. Haapalan mukaan perussuomalaisilla on kuitenkin yksi etu keskustaan nähden.

– Puolueen sisäisten tutkimusten mukaan Turussa, Tampereella ja Vantaalla perussuomalaiset olisi nousemassa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Ratkaisevaa on tietysti myös äänestysprosentti, jos se alkaa viidelläkymmenellä, niin se tietenkin suosii keskustaa suhteessa perussuomalaisiin.

(MTV3)

Katso Raimo Pitkäsen juttu ja Timo Haapalan studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 12.9.2012)

Lue myös:

    Uusimmat