Asiantuntija: Miksi keskusta on hiljaa kuntauudistuksesta vaalien kynnyksellä?

MTV3:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin tutkimusprofessori Kimmo Grönlund ei ole yllättynyt MTV3 Uutisten ensimmäisen kuntavaalien kannatuskyselyn tuloksista. Kokoomus pitää kyselyssä ykköspaikkaa 21,4 prosentin kannatuksella. Grönlund arvioi, että ainakaan tällä hetkellä muut puolueet uhkaa kokoomuksen johtoasemaa.

Sen sijaan SDP:n, keskustan ja perussuomalaisten välisestä taistosta on tulossa jännittävä.

- Kun otetaan huomioon tilastollinen virhemarginaali, niin näiden puolueiden osalta on vielä mahdotonta sanoa mitä tulee käymään, Grönlund sanoo.

Nuorisosäätiö painaa keskustaa

Kyselyssä suurin häviäjä viime vaaleihin verrattuna on keskusta. Grönlundin mukaan puolueelle on kiusallista, että Nuorisosäätiö-jupakka päätyi lopulta oikeuteen.

- Kyllä sitä varmasti puolueessa harmitellaan etenkin, kun tilanne on näin tasaväkinen perussuomalaisten kanssa, pohtii tutkimusprofessori.

Grönlundin mukaan keskustan uudella puheenjohtajalla Juha Sipilällä on kunnallisvaaleissa varsinainen näytön paikka.

- Hänen kannaltaan olisi täysin kestämätöntä, mikäli vaalitulos jäisi puolueen katastrofaalisen huonon eduskuntavaalituloksen alapuolelle eli alle 15,8 prosentin kannatuslukemien.

Grönlund ihmettelee, miksi keskusta on ollut viime aikoina niin vaitelias kuntauudistuksesta, joka olisi puolueelle mieluisin kunnallisvaaliteema.

- Aika yllättävää on se, että kuntauudistusta äärimmäisen voimakkaasti ajanut ministeri Henna Virkkunen on viime aikoina ollut aiheesta niin hiljaa. Myös hallituksen rivit ovat pitäneet matalaa profiilia kuntien pakkoliitosten suhteen, Grönlund muistuttaa.

Keskusta on perinteisesti ajanut pieniä kuntia ja suurta kuntalukumäärää, kun taas SDP ja kokoomus ovat halunneet vähentää kuntien määrää.

- Mikäli kuntauudistuksesta tulee kunnon vaaliteema, voi se vielä edistää keskustan asiaa puolueen vahvoilla kannatusalueilla, arvelee Grönlund.

Urpilaisen pelkona olla "SDP:n Matti Vanhanen"

SDP sijoittuu MTV3:n uutisten kyselyssä toiseksi suurimmaksi puolueeksi 18,7 prosentin kannatuksella. Lukema on kehno, mikäli sitä vertaa puoleen takavuosien erinomaisiin kannatuslukuihin.

- Tämän gallupin valossa SDP:n ei ole syytä riemuita. Puolue varmasti haluaisi päästä 20 prosentin pintaan vaaleissa, sanoo Grönlund.

Jutta Urpilaisen kannalta olisikin tärkeää, ettei vaaleista toiseen jatkuva tappioputki jatkuisi hänen puheenjohtajakaudellaan.

- Siinä piilee vaara, että hänestä tulee ikään kuin "demareiden Matti Vanhanen".

Mielenkiintoisena seikkana Grönlund pitää sitä, että Vasemmistoliitto näyttäisi menestyvän kyselyssä hyvin ja vihreät puolestaan kehnosti. Vasemmistoliiton äänisaalis olisi 8,3 prosenttia ja vihreiden 7,4 prosenttia.

- En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta jos ajatellaan hallituspolitiikkaa, niin eivät Vasemmistoliiton ministerit ole kyllä esiintyneet sen myönteisimmin kuin vihreidenkään ministerit. Vasemmiston ja vihreiden kisasta on tulossa mielenkiintoinen, pohtii Grönlund.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat