Donald Trump myönsi viimein julkisesti, ettei hän ole seuraava presidentti. Sitä hän ei kuitenkaan sanonut suoraan, että hän olisi hävinnyt vaalit.
Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump vakuuttaa Twitterissä julkaistulla videolla keskittyvänsä nyt sujuvan vallanvaihdon turvaamiseen.
Trumpin mukaan nyt tarvitaan sovinnontekoa ja yhteistyötä.
Lue myös: Tällaisen hävityksen Trumpin kannattajat jättivät kongressitaloon: Patsaita töhrittiin, arkaluontoiset asiakirjat levitettiin
Toisin kuin vielä eilen, Trump tuomitsi mellakoitsijoiden hyökkäyksen kongressiin, ja vakuutti, että lakia rikkoneet saavat maksaa teoistaan.
– Väkivaltaan ja tuhoamiseen syyllistyneet, te ette edusta maatamme, hän sanoi.
– Lakia rikkoneet joutuvat maksamaan teoistaan.
Lue myös: Trump vakuuttaa keskittyvänsä sujuvan vallanvaihdon turvaamiseen – "Olin pöyristynyt väkivallasta, laittomuuksista ja kaaoksesta"
Ei sanonut suoraan hävinneensä
Trump myönsi videopuheessaan myös ensimmäistä kertaa, että hän ei ole seuraava presidentti ja vetosi kannattajiinsa, että nämä hyväksyisivät vaalituloksen.
MTV Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, että tämä oli pettymys Trumpin kannattajille.
– Se on kuitenkin tärkeää panna merkille, että Trump ei missään vaiheessa sanonut suoraan, että hän on hävinnyt vaalit eikä onnitellut Joe Bidenia voitosta. Mutta hän lupasi kuitenkin rauhanomaisen vallansiirron, ja totta kai täällä sitä nyt kovasti toivotaan, että se pitää paikkaansa, Karppinen kertoi tunnelmista Washingtonissa.
