MTV Uutisten tiedot: Ennätysmäärä päivystyspotilaita odottaa pääsyä osastolle HUSissa – jopa kolmen vuorokauden jono
Tämän viikon alussa osastohoitoon pääsyä odotti yhteensä lähes 120 potilasta HUS Akuutin yhteispäivystyksissä.
HUSin yhteispäivystykset ovat viimeisen parin viikon aikana ruuhkautuneet osastohoitoon jonottavista potilaista. Ennätysmäärä potilaita odottaa osastolle. Osa potilaista on joutunut odottamaan osastohoitoon pääsyä lähes kolme vuorokautta.
Kaikki päivystyspoliklinikat ovat tukossa
HUSista kerrotaan MTV Uutisille, että ruuhkat eivät johdu päivystyksen kävijämäärien lisääntymisestä: potilaita on yhtä paljon kuin kesällä ja viime vuotta vastaavaan aikaan. Ruuhkat johtuvat siitä, että potilaat eivät pääse jatkohoitoon vuodeosastoille.
– Yksittäiset potilaat, joille on päivystyspoliklinikalla annettu asianmukainen alkuhoito, ovat joutuneet odottamaan osastohoitoon pääsyä lähes kolme vuorokautta. Maanantaiaamuna osastohoitoon pääsyä odotti yhteensä lähes 120 potilasta Akuutin yhteispäivystyksissä, kertoo päivystyksen linjajohtaja Johanna Kaartinen.
HUSin johdosta kerrotaan myös, että ensihoitoa ei voi uudelleenohjata muihin päivystyksiin, koska kaikki päivystyspoliklinikat ovat yksinkertaisesti tukossa.
"Meidän pitäisi löytää keinoja lisätä osastohoitopaikkojen määrää infektiokausien aikana"
Ongelmaksi on muodostunut muun muassa se, että päivystyspoliklinikoiden tiloja ja henkilöstön määrää ei ole suunniteltu vuodeosastohoidon tarpeisiin.
– Vuodeosastohoidon järjestäminen päivystyspoliklinikalla muun työn ohessa ja epätarkoituksenmukaisissa tiloissa on kuormittavaa potilaille, hoitajille ja lääkäreille.
Influenssakausi ei vielä erityisesti korostu päivystyksissä, sen sijaan koronaa ja muita infektioita on paljon.
Sosiaali- ja terveyssektorin aiheisiin erikoistunut toimittaja Joonas Lepistö avaa yhteiskunnan ajankohtaisia teemoja. Asiantuntijoiden ja kansalaisten kokemusten kautta Lepistö kertoo, missä tilassa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Miten sote pelastetaan? Juttuvinkit joonas.lepisto(@)mtv.fi. |
Mitä jumitilanteessa voidaan tehdä?
– Meidän pitäisi löytää keinoja lisätä osastohoitopaikkojen määrää infektiokausien aikana. Tällä viikolla on tehty aktiivisesti yhteistyötä sekä HUS:n sisällä että hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin kanssa.
Maanantain jumista tilanne on hiukan helpottunut keskiviikkoon mennessä.
Mutta mihin tässä ollaan matkalla, koronakausihan on vasta aluillaan?
– Täytyy toivoa, että löydämme keinoja lisätä epidemian ajaksi infektiopotilaiden osastohoitopaikkoja, toivoo Kaartinen.
Uusimmat
-
19:43
MTV Pennsylvaniassa: Paluu salamurhayrityspaikalle sai Trumpin kannattajat tunteikkaaksi
-
19:40
Tapio Korjus vastaa kritiikkiin – lataa myös suoraa puhetta Olympiakomitean ”tärkeästä tehtävästä”
-
19:23
Manchester Unitedilta karua nyhjäämistä
-
19:20
"En ollut hyvä ihminen poliisina" – Mikael Runebergin ura Jari Aarnion alaisena päättyi potkuihin ja vankeustuomioon
-
19:17
Kynttilät lepattavat paikalla, jossa pieni poika menetti henkensä: "Raskas asia koko Mäntsälälle"
-
19:17
TTK-voittaja Pernilla Böckerman paljastaa, jäikö tanssi osaksi elämää
-
19:10
Seireenien kutsussa piilee totuus: Viehtyneet miehet ottavat enemmän riskejä
-
18:46
Robert Lewandowski ilmiömäisessä vireessä: turbohattutemppu!
-
18:25
Ässät teki kovan tempun SM-liigassa – loppuhetkillä hurjaa draamaa
-
17:58
WP kertoo Mossadin kavalasta operaatiosta: Varmisti, että hakulaiteräjähdys silpoo käyttäjältään kummatkin kädet
-
17:45
Politiikan tutkija: Stubbin arvio tarpeetonta pelottelua
-
17:40
Ruotsissa ampumatapaus ostoskeskuksessa: "Asiakkaita kehotettiin suojautumaan"
-
17:34
Ilveksen profiilihankinnalle huojentava onnistuminen – SM-liigan sarjakärjellä rajuja ongelmia
-
17:30
Niina Lahtinen kiroaa TTK-tansseissa yhtä haastavaa asiaa – Mika Saukkosen tapa suhtautua siihen sen sijaan hämmentää
-
17:27
Nyt on helpot halloween-keksit! Näin teet noidanhattuja
-
17:26
Nordean asiakkaiden mitta alkaa täyttyä, moni miettii pankin vaihtoa: "Terveisiä vaan Nordean herrat!"
-
17:15
Pyhäjärveltä löydettiin ruumis – poliisi ei epäile rikosta
-
17:10
Sirpa Selänne avaa, miten Yhdysvalloissa voi äänestää: "Kuinka kukaan voi luottaa näiden vaalien tuloksiin?"
-
17:05
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
17:03
Gazan väestönsuojeluvirasto: Jabalian alueella useita lapsia kuollut Israelin iskuissa – MTV seuraa
-
Lataa lisää