Pirre ja Nelli Hyötynen näkivät, kuinka tulivuoren aiheuttama paksu harmaa pilvi peitti taivaan.
Uudessa-Seelannin White Islandilla tapahtunut voimakas tulivuoren purkautuminen on järkyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa.
Purkautumisen tiedetään toistaiseksi aiheuttaneen ainakin 13 ihmisen kuoleman. Tämän lisäksi useita urheja on edelleen kateissa saarella.
50 kilometrin päässä rannikolla sijaitsevassa Whakatanin kaupungissa uutiset purkautumisesta on otettu vastaan niin ikään karmivissa tunnelmissa.

"Se tapahtui hirveän nopeasti"
MTV Uutiset Live tavoitti kaupungissa asustavat suomalaiset, Pirre ja Nelli Hyötysen, jotka näkivät erikoisen tapahtuman kodin läheiseltä rannalta.
Hyötysen perheen kotitalo sijaitsee 200 metrin päässä rannasta, josta on selkeä näkymä White Islandille.
– Normaalisti siitä tulee sellaista utumaista harmaata pilveä koko ajan, niin nyt siellä oli sellainen paksu harmaa pilvi, mikä sieltä tuli. Se tapahtui todella yllättävästi ja nopeasti.
– Kaikki ovat todella järkyttyneitä. Tosi iso tragedia tietysti kaikille, Pirre Hyötynen kuvailee.
Pirren 15-vuotias lapsi Nelli Hyötynen kertoo käyneensä kertaalleen tulivuorisaarella. Nelli kertoo, että saarelle oli rannikolta puolentoista tunnin venematka.
– Kraaterin sisällä on itsessään sellainen järvi, joka on syövyttävä. Mietittiin, että jos se vesi on tullut ihmiset päälle, niin se on ollut aika iso, ikävä juttu.


