Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin on pitänyt amerikkalaisille puheen kongressimellakan vuosipäivänä. Puhe pidettiin kongressirakennuksen patsassalissa.
16.42 Bidenin puhe on päättynyt.
16.41 Biden: Tämä ei ole kuninkaiden, diktaattorien tai itsevaltiaiden maa. Tämä on maa, jota johdetaan laeilla. Tämä on jakamaton kansakunta Jumalan alla. Siunatkoon Jumala niitä, jotka vartioivat demokratiaa."
16.40 Biden: Meidän synkimmät päivämme voivat johtaa entistä suurempaan valoon. Tammikuun kuudes ei merkitse demokratian loppua vaan uutta alkua. "En aio sallia kenenkään laittaa tikaria demokratian kurkulle."
16.38 Biden mainitsee nimeltä kongressimellakassa kuolleiden poliisien nimiä ja ilmaisee kunnioituksensa heille, samoin paikalla olleille muille kongressin työntekijöille, muun muassa kongressin ravintolan työntekijöille ja toimittajille.
16.36 Biden: "Kiina ja Venäjä kuvittelevat, että demokratian aika on lopussa. He uskovat, että meidän olisi muututtava heidän kaltaisekseen ja ettei demokratia voi toimia nykyajan nopeasti muuttuvassa maailmassa."
Biden ei hyväksy tätä ajatusta: "Täällä Amerikassa kansa hallitsee ja valta vaihtuu rauhanomaisesti".
16.34 Biden: Ovatko todellisia isänmaanystäviä sellaiset, jotka uhkaavat kongressin jäsenten henkeä ja ulostavat kongressirakennukseen. Minun mielestäni eivät!
Todellisia isänmaanystäviä ovat ne 150 miljoonaa amerikkalaista, jotka äänestivät rauhanomaisesti vaaleissa ja ne vaalityöntekijät, jotka äänestyspaikoilla vastasivat vaalien rehellisyydestä.
Todellisia isänmaanystäviä ovat ne vaaleilla valitut kongressin jäsenet, jotka ovat vannoneet puolustuvansa perustuslakia kaikkia kotimaisia ja ulkomaalaisia vihollisia vastaan.
16.30 Biden: Suoraan sanottuna on epäamerikkalaista yrittää kumota vaalitulos.
Biden syyttää Trumpia valehtelijaksi – tämän nimeä mainitisematta –ex-presidentin väitettyä, että vaalitulos on väärennetty. "Jo enne, kuin yhtäkään ääntä oli annettu, hän asetti tuloksen kyseenalaiseksi. Hän rakensi tätä tarinaa kuukausien ajan. Ei ole yhtäkään todistetta siitä, että vaalitulos olisi väärennetty."
16.25 Biden: Olemmeko me kansakunta, joka hyväksyy poliittisen väkivallan käytön? Voitteko kuvitella kieroutuneempaa tapaa ymmärtää kansan tahto, kuin mellakoida täällä vaalitulosta vastaan?
16.24 Biden kiittää niitä republikaaneja, jotka eivät ole lähteneet mukaan Trumpin kampanjointiin. Biden ilmaisee huolensa siitä, onko republikaani puolue yhä "Lincolnin, Eisenhowerin, Reaganin ja Bushien puolue".
16.23 Biden: suuret kansakunnat eivät ummista silmiään totuudelta vaan katsovat sitä silmiin. Tässä on totuus: Yhdysvaltain entinen presidentti on valehdellut vaalituloksesta siksi, että hänen egonsa on hänelle tärkeämpi kuin Yhdysvaltain etu.
16.22 Biden kertaa tapahtumia: Mellakoijat uhkasivat edustajainhuoneen puhemiehen henkeä ja rakensivat hirttolavan varapresidenttiä varten. Tämä oli aseellinen kansannousu, joka pyrki mitätöimään kansan tahdon. He pyrkivät syrjäyttämään Yhdysvaltain perustuslain.
16.19 Biden: Tässä on Jumalan totuus 6.1.2021 tapahtumista: Edes sisällissodan aikana ei tapahtunut sitä, että Etelävaltioiden lippua olisi tuotu kongressirakennukseen. Lippua, joka edustaa Yhdysvaltojen hajottamista.
16.18 Biden: Vuosi sitten tähän pyhään paikkaan hyökättiin. Perustuslakimme oli uhattuna, mutta sankarilliset poliisivoimat pelastivat sen. Kansa voitti ja väkivaltainen joukko ei onnistunut tavoitteessaan. Meidän on varmistettava, ettei vastaavaa tapahdu uudelleen.
16.17 Harris pyytää presidentti Joe Bidenin puhumaan. Biden aloittaa puheensa.
16.16 Harris ottaa kantaa päivänpolitiikkaa: "Meidän on hyväksyttävä kongressissa nyt esillä olevat äänioikeuslait."
16.14 Harris kiittää kongressin jäsenten sitoutumista perustuslain puolustamiseen ja kongressin poliisin sankaruutta kongressin puolustamisessa.
16.12 Harris: Tammikuun kuudes kuvaa sekä demokratian heikkouksia että vahvuuksia: "Demokratian vahvuus on, että se antaa kansalle vallan. Heikkous on että, jos demokratiaa ei puolusteta, se kaatuu".
16.11 Mellakoitsijat eivät Harrisin mukaan pyrkineet tuhoamaan vain rakennusta, vaan ne arvot, joiden varaan koko Yhdysvallat rakentuu.
16.09 Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harris saapuu paikalle ja aloittaa puheensa. Hän sanoo kongressimellakan jäävän Yhdysvaltain kollektiiviseen muistiin Pearl Harborin hyökkäyksen päivän ja World Trade Centerin terrori-iskujen vuosipäivän ohella.
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää