MTV Uutiset paikalla: Artun ja Sannin suhde ei leimahtanut Love Islandissa – poistuivat villasta rauhallisin mielin: "Välimme ovat hyvällä kaveripohjalla"

Arttu ja Sanni äänestettiin ensimmäisenä pariskuntana ulos Love Island Suomesta. 

Love Island Suomessa elettiin lauantai-iltana dramaattinen ja tunteikas hetki, kun ensimmäinen pariskunta joutui poistumaan villasta katsojaäänestyksen tuloksen perusteella. Katsojat saivat äänestää Love Island -applikaatiossa pariskuntaa, joiden yhteisen tulevaisuuden he näkivät olevan paras. Vähiten ääniä saanut pariskunta joutui poistumaan villasta. 

Tällä kertaa vähiten ääniä saivat Arttu ja Sanni. Kaksikosta tuli pariskunta aiemmin viikolla tapahtuneen ensimmäisen parinvalinnan seurauksena, muttei heidän suhteensa ottanut tuulta siipiensä alle. Sanni osoitti viikon aikana kiinnostustaan Arttua kohtaan joka lämpeni tälle aluksi, mutta totesi myöhemmin, ettei hän kuitenkaan nähnyt kaksikolla yhteistä romanttista tulevaisuutta. 

Pari kertoo olevansa hyvillä mielin upeasta kokemuksesta sekä tuntevansa kiitollisuutta ajasta, jonka he saivat viettää villassa. Kumpikin myöntää myös olevansa harmissaan siitä, että heidän oli lähdettävä pois villasta ja muiden saarelaisten keskuudesta. 

– Tietysti siellä olisi voinut olla pidempään ja sinne jäi tärkeitä ihmisiä ja tosi hyviä tyyppejä. Se vähän harmittaa, Arttu kertoo Sannin kompatessa pariaan.

Kumpikaan ei koe katumusta teoistaan tai käytöksestään villassa. Kaksikko kokee olleensa täysin oma itsensä eikä mikään jäänyt kaihertamaan mieltä. Kummallekaan ei jäänyt myöskään villaan sellaista ihmistä, johon olisi halunnut tutustua vielä enemmän romanttisessa mielessä. 

– Olin mielestäni aika oma itseni, näytin miltä musta tuntuu ja puhuin asioista, Sanni toteaa. 

Sekä Sanni että Arttu solmivat tahoillaan vankkoja ystävyyssuhteita. Arttu lähentyi erityisesti Eetun sekä Vanessan kanssa, Sanni puolestaan Sofian ja Vanessan. 

Sannista, Sofiasta ja Vanessasta tuli oikeastaan jopa oma kolmen koplansa. Sanni kertoo, että hän ja Vanessa yrittivät jopa tilanteen tullen toimia hieman Amorin apulaisina ja edesauttaa Sofian ja Eetun orastavan suhteen kehittymistä. 

– Eetu ja Sofia ovat menossa hyvään suuntaan. Toivon, että he löytäisivät sen yhteisen sävelen, Sanni pohtii. 

Artun ja Sannin suhde ei ottanut tuulta alleen, mutta kumpikaan ei ole siitä katkera. Kaksikko kertoo olevansa myös hyvillä mielin toisistaan ja heidän välilleen kehittyneestä ystävyydestä. Kumpikin osapuoli uskoo, että yhteyttä pidetään vielä kokemuksen jälkeenkin. 

– Meidän välimme ovat ihan hyvällä kaveripohjalla, Arttu kertoo. 

Palattuaan Suomeen Arttu aikoo jatkaa pikimmiten normaalia arkea ja palata töihinsä automyyjänä. Sanni aikoo hengähtää hetken ja sen jälkeen jatkaa projektejaan musiikin parissa sekä päivätöitään nuorten kehitysvammaohjaajana. 

Paluu takaisin arkeen tuntuu hieman omituiselta, mutta kuitenkin hyvältä. 

– Vähän oudolta tuntui tulla pois villasta, mietti että mitä tässä oikein tapahtui. Vähän aikaa kesti, että pääsi takaisin maan pinnalle, se oli niin erilainen ja tiivis ympäristö, Sanni miettii. 

– Oli ihan uskomaton kokemus. Se, miten siellä muodostui ystävyyssuhteita ja muodostuu parisuhteita, se on ihan uskomatonta. Ehdottomasti suosittelen jokaiselle kokeilemaan tuota, jos on mahdollisuus päästä, Arttu summaa. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat