MTV Urheilun tiedot: Mestis-seurat haluavat sarjapomon vaihtoon – asia pöydällä tulevassa kokouksessa
Mestiksen hallituksen puheenjohtaja saattaa vaihtua lähiaikoina. Mestis-seurojen Sami Kauhaselle osoittama epäluottamuslause on MTV Urheilun tietojen mukaan kokouspöydällä ensi viikolla.
Mestis ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että sarjan hallitus on kutsunut yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen. Pöydällä on sarjan tiedotteen mukaan muun muassa “hallituksen mahdollinen uudistaminen”.
MTV Urheilun tietojen mukaan uudistaminen tarkoittaa suoraviivaisesti sitä, että Sami Kauhasen halutaan väistyvän Mestiksen hallituksen puheenjohtajan paikalta. Tätä asiaa käsitellään ensi viikolla pidettävässä kokouksessa.
Marraskuun lopussa pidetty Mestis-seurojen ylimääräinen palaveri poiki ulostulon, jossa seurat vaativat päästä paremmin osalliseksi Suomi-kiekon sarjamallikeskustelua.
Mestiksen verkkosivujen ulkopuolelle jätetystä tiedotteesta ei varsinaisesti saatu vallitsevaan sarjamallikeskusteluun merkittävää lisäpontta, mutta samassa istunnossa yksimielisesti Kauhaselle osoitettu epäluottamus on nyt poikinut siis virallisen käsittelyn.
Myös Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana toimivan Kauhasen kaksoisroolia pidetään yksimielisesti kestämättömänä. Mestis-seurat eivät näe, että Kauhanen pystyy tässä kuviossa edistämään sarjan ja seurojen oikeuksia ja asemaa.
MTV Urheilu ei tavoittanut Sami Kauhasta kommentoimaan asiaa.
Uusimmat
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
20:01
Leijonille täysi shokki MM-kisoissa – näin kommentoi Jukka Jalonen
-
19:55
Jättisensaatio on totta: Itävalta löi Leijonat dramaattisella viime sekunnin maalilla
-
19:53
Sdp syytti hallitusta hoitotakuun romuttamisesta ja Orpoa väärän tiedon antamisesta
-
19:50
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää