MTV:n uutisoima rantakäärme kutistui – selvitimme, kuinka pitkä "kaksimetrinen" otus oikeasti oli

Rantakäärme aiheutti hämminkiä helsinkiläisellä uimarannalla 3:42

MTV uutiset uutisoi maanantaina helsinkiläisellä uimarannalla ihmisten seassa luikerrelleesta rantakäärmeestä.

Rannalla jutunteossa ollut toimittaja arvioi tuolloin käärmeen pituudeksi "pari metriä".

"Kaksimetrinen" käärme herätti lukijoiden joukossa paljon hämmennystä eikä syytä, sillä pisin Suomessa koskaan mitattu rantakäärme on ollut 134 senttimetriä. 

Koska Keski-Euroopassa kuitenkin tavataan jopa parimetrisiä rantakäärmeitä, kysyimme asiantuntijalta, minkä pituiselta MTV Uutisten rantakäärme hänestä näyttää.

Käärme kutistui...

Eläintieteilijä Markus Piha vahvistaa, että kyseessä on isokokoinen rantakäärme, Suomen oloihin. Hieman se kuitenkin kutistui. 

– Kyllä se reilun metrin mittainen näyttää olevan, Piha sanoo.

Piha, joka koordinoi muiden töittensä ohella Suomen matelija- ja sammakkoseurantaa, kertoo konsultoineensa asiassa myös kyseisellä uimarannalla sattumalta ollutta biologituttavaansa. Tämä kun oli nähnyt käärmeen myös luonnossa kuvaushetkellä.

Biologiystävä on noin reilun metrin pituudesta samaa mieltä. Piha kuitenkin lohduttaa arviointivirheestä.

– Käärmeen pituutta on vaikea arvioida, kun se on aina luikerolla ja mutkalla.

Lue myös:

    Uusimmat