MTV:n kysely: Pariisin terrori-iskut heikentäneet selvästi suomalaisten turvallisuudentunnetta

Näin terrori-iskut ovat vaikuttaneet suomalaisiin 1:57

Pariisin viime viikonloput terrori-iskut ovat vaikuttaneet selvästi suomalaisten turvallisuudentunteeseen, selviää MTV Uutisten teettämästä kyselystä.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ajattelee, että terrori-iskut ovat heikentäneet omaa turvallisuudentunnetta. Heistä 9 prosenttia on sitä mieltä, että turvallisuudentunne on heikentynyt paljon, 45 prosenttia taas ajattelee, että turvallisuudentunne on heikentynyt jonkin verran.

Lähes puolet eli 44 prosenttia kuitenkin ilmoittaa, että iskut eivät ole vaikuttaneet mitenkään.

Mielenkiintoinen huomio on, että iskut ovat järkyttäneet naisten kokemaa turvallisuuutta selvästi enemmän kuin miesten. Naisista yhteensä 65 prosenttia kokee iskujen vaikuttaneen ainakin jonkin verran, kun miehistä näin ajattelee vain 45 prosenttia.

Harva muuttanut vielä matkasuunnitelmia

Kyselyn perusteella vain harva on muuttanut omia matkasuunnitelmiaan Pariisin iskujen takia. Vain 2 prosenttia ilmoittaa muuttaneensa suunnitelmiaan viime viikonlopun iskujen vuoksi, 12 prosenttia ilmoittaa kuitenkin harkitsevansa suunnitelmien muuttamista.

Seuraavassa kyselyyn vastanneiden pohdintoja aiheesta:

– En aio matkustaa Pariisiin lähiaikoina. Ehkä joskus, kun tilanne Euroopassa rauhoittuu.

– Matkustan vain kotimaassa.

– Olen perunut kaikki matkani

– Peruuntunut talven kaupunkiloma sekä keväälle suunniteltu Turkin matka saa jäädä.

– Suunnittelin matkaa Lontooseen, mutta olen perunut sen, koska Pariisin isku brutaaliudessaan antaa viitteitä lisääntyvään terrorismiin, ja Lontoo on kohteena terroristeille houkutteleva kohde.

– Aion välttää suuria kaupunkeja, isoja tapahtumia ja väkijoukkoja.

– En aio matkustaa sellaiseen pääkaupunkiin, jossa mielestäni voi olla vastaava isku. Tarkoitus oli mennä alkuvuodesta Lontooseen.

– En tilannutkaan matkaa, jonka aion tehdä kevättalvella. Harkitsen ja seuraan tilanteen kehittymistä. Yleensä tilaan kevään matkan marraskuun alkupuolella.

– Euroopan suurkaupunkeihin ei ole tällä hetkellä mitään asiaa...

– Mietin, voiko Euroopan suurkaupunkeihin matkustaa lasten kanssa.

Kyselyn toteutti MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy verkkopaneelissa 16.11. – 20.11. välisenä aikana. Siihen vastasi yli 1 300 suomalaista. Virhemarginaali on suurimmillaan 3 prosenttiyksikköä.


Lue myös:

    Uusimmat