MTV:n kirjeenvaihtaja: Agentti joutuu työleirille Venäjällä – virolaiset toivovat armahdusta

Edessä pitkä vankeustuomio 2:11

Viro kohisee virolaisupseeri Eston Kohverin saamasta pitkästä vankeustuomiosta. Virolaiset toivovat, että vakoilusta tuomittu saisi armahduksen, tai voisi kärsiä tuomionsa kotimaassaan Venäjän vankiloiden sijaan.

Kohver sai tänään Pihkovan alueoikeudessa 15 vuoden työleirituomion vakoilusta, aseen hallussapidosta ja laittomasta rajanylityksestä.

Venäläissyyttäjä katsoo, että Kohver pidätettiin vime syyskuussa Venäjän puolella kesken salaisen operaation. 

Viro sanoo, että Kohverin viimesyksyinen sieppaus, pidätys ja tuomio rikkovat vakavasti kansainvälistä oikeutta. 

Armahdus tai siirto Viroon?

Uutistoimisto BNS:n mukaan pääministeri Taavi Roivas pitää oikeudenkäyntiä farssina. Viro katsoo, että Kohveria myös estettiin saamasta oikedellista apua prosessin aikana.

MTV Uutisten kirjeenvaihtajan Petri Sarasteen mukaan asiasta puhutaan maassa paljon. 

– Kyllähän täällä on kova kohu noussut, mutta on myös arveltu, että tämä saattaa kääntyä nopeaan ratkaisuun. Uskotaan, että Kohver voisi joko saada armahduksen tai päästä jollakin vaihtosopimuksella kärsimään syytettään Viroon.

Viro ei ole missään nimessä myöntänyt, että syytteet olisivat oikeudenmukaisia. Myöskään Kohver itse ole myöntänyt syyllisyyttään.

– Hänen puolustusasianajajansa ei kommentoinut oikeuden päätöstä tänään millään tavalla eli ei ole varmaa aikooko hän valittaa tästä tuomiosta. Siihen on 10 päivää aikaa. Toisaalta tilanteen tekee kimurantiksi se, että jos ei myönnä syyllisyyttään, ei voida myöskään armahtaa. Siinä mielessä tämä on aika erikoinen tilanne. 

Täysin vastakkaiset näkemykset

Vuonna 1971 syntynyt Viron tiedustelupoliisissa työskentelevä Kohver joutui Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n käsiin 5. syyskuuta 2014 maiden välisellä rajaseudulla. Maiden väliset näkemykset tapauksesta poikkeavat toisistaan täysin. 

Venäjän mukaan Kohver oli Venäjän puolella tietoisesti mukanaan muun muassa käsiase, 5 000 euroa käteistä ja nauhoitusvälineitä. Turvallisuuspalvelu FSB vei Kohverin Moskovaan.

Viro kiistää tämän ja sanoo, että Kohver oli selvittämässä Luhamaassa Kaakkois-Virossa epäiltyä rajan ylittävää salakuljetusoperaatiota, kun venäläiset sieppasivat hänet Viron puolella aseella uhaten. Viron mukaan venäläiset käyttivät sieppauksen aikana savukranaattia ja häiritsivät radioliikennettä. 

Sieppaus Obaman puheen jälkeen

Kohver joutui FSB:n käsiin vain kaksi päivää Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman Tallinnan-vierailun jälkeen.

Obama korosti vierailullaan puolustusliitto Naton puolustavan Baltian maiden itsenäisyyttä. Obama sanoi puheessaan, että on yhtä tärkeää puolustaa Tallinnaa, Riikaa ja Vilnaa kuin Pariisia ja Lontoota.

Venäjän suhteet läntiseen Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ovat kireät Ukrainan sodan takia, mutta Viron ja Venäjän suhteet eivät ole olleet ongelmattomat entisen neuvostotasavallan itsenäistyttyä 1991. 

Viro – Latvian ja Liettuan ohella – liittyi EU:hun ja Natoon 2004. Maiden välejä ovat hiertäneet myös muun muassa rajaerimielisyydet.

Erimielisyydet kärjistyivät patsaskiistaan

Keväällä 2007 Tallinnassa leimahti niin kutsuttu pronssisoturipatsaskiista, kun Viro päätti siirtää neuvostosotilaiden muistomerkin, pronssisoturipatsaan Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle.

Siirtoa vastusti osa vironvenäläisistä, ja siirrosta suuttuneena joukko vironvenäläisiä mellakoi Tallinnassa huhtikuun lopulla. 

Kiista levisi valtioiden väliseksi. Moskovassa Kreml-henkiset järjestöt saarsivat Viron suurlähetystöä usean päivän ajan, ja maiden välinen kauppa vaikeutui venäläisten toimien takia.

Pronssipatsaskiistassa kiteytyivät historian tulkintaerimielisyydet tapahtumista Baltiassa toisen maailmansodan aikana.   







Lue myös:

    Uusimmat