MTV Lesboksella: Monella pakolaisella väärennetty passi – laivayhtiöt hyötyvät
Suuri osa pakolaisista saapuu Lesboksen saarelle väärillä passeilla tietämättä, että rajat ovat tukittu. Pakolaiset eivät tiedä, etteivät pääse Lesbokselta Ateenaa pidemmälle ja laivayhtiöt käyttävät tätä hyväkseen.
Kreikkalaisten uutistoimistojen mukaan tänään oli ensimmäinen päivä kymmeneen kuukauteen, kun Lesboksen saarelle Kreikkaan ei saapunut ainuttakaan venettä, jossa on pakolaisia.
Paikalla tilannetta seuraava MTV:n toimittaja Petri Saraste kertoo, että tilanne saarella on kuitenkin kriittinen.
Lesboksella on pakolaisleiri, jossa Interpol tarkistaa nimet, sormenjäljet ja passit ja antaa kullekin kymmenen kuukauden Schengen-leiman. Lähes kaikilla pakolaisilla on Sarasteen mukaan väärennetyt passit eivätkä he siksi pääse saarelta lentäen pois.
– He lähtevät laivoilla enimmäkseen Ateenaan, Saraste kertoo.
Laivalipun ostajalle ei kuitenkaan kerrota, etteivät pakolaiset pääse Ateenaa pidemmälle. Saraste kuvailee tilannetta rahastukseksi.
Suuri osa pakolaisista Lesboksella on Sarasteen mukaan koulutettuja ja heillä on mukanaan suuria määriä käteistä rahaa.
– Monikaan näistä turvapaikanhakijoista ei tiedä, että rajat Eurooppaan ovat käytännössä kiinni ja että heillä on puoli vuotta aikaa oleskella Kreikassa.
– Edelleen vallalla on sellainen käsitys, että Eurooppaan pääsee.
Uusimmat
-
21:21
Tapparan tähtipelaaja otti kantaa Tarmo Reunasen kohutapaukseen
-
21:14
Azerbaidzhan lupaa Vuoristo-Karabahin asukkaille tasa-arvoisen kohtelun
-
21:00
TPS:n lentokeli jatkuu, nyt taipui Ilves – lupaava hyökkääjä osui myös uransa toisessa ottelussa
-
21:00
Kova salamanisku tallentui Miikan lapsen itkuhälyttimeen Helsingissä – "Ehkä suurimpia ääniä mitä olen kuullut"
-
21:00
Jälleen yksi hahmo poisti maskinsa – hän paljastui Masked Singer Suomi -sarjassa
-
20:43
Herttoniemen "supersalama" iski nelinkertaisella voimalla ja sai meteorologin hämilleen – "Koko maailma välähti silmissä"
-
20:42
Kärpät SM-liigan jumbona – näin kommentoi Lauri Marjamäki
-
20:42
Kaksi ihmistä joutunut merihätään Raahessa, kun purjevene ajoi karille – pelastustyöt käynnissä
-
20:31
Manchester City -tähdeltä ajattelematon tempaus – Erling Haalandin maalisaldo paisuu
-
20:15
Paleface haluaa opettaa rap-maailmasta kahdelle tyttärelleen erityisesti yhden asian: "Se on mielestäni se suurin opetus räpissä"
-
20:05
Silminnäkijän video: Näin Ukrainan ohjus iskeytyi Venäjän laivaston tukikohtaan Krimillä
-
19:41
Lukko survoi Kärpät yhä syvemmälle, Jukurit haki Lahdesta röyhkeän ryöstön – näin SM-liigassa pelattiin lauantaina
-
19:30
Roosa nauhan teemana ovat tänä vuonna lasten syövät – nauhan suunnittelijat Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki: "Lapsen syöpä tuntuu yksinkertaisesti väärältä"
-
19:20
Näissä seksitilanteissa naiset eivät tutkimuksen mukaan edes yritä tavoitella orgasmia
-
19:16
Ilmakuva näyttää Ruotsin tiesortuman järkyttävät tuhot – vaarana uudet sortumat
-
19:14
Kanukkitaiturin rajua taklausta kelailtiin videoilta Liigassa – tästä törkytällistä tuloksena ulosajo
-
19:07
Humalainen sähköpyöräilijä kolaroi auton kanssa – sylki päin poliisia
-
18:49
Olli Jokisen Jukurit karmeassa vireessä! Mestarisuosikki tonttiin hirmuisen vitosen aikana
-
18:14
Vaarallinen tilanne SM-liigaottelussa, lämäri tuomaria päin – ottelua jatketaan poikkeusjärjestelyin
-
18:11
Joonas Nordman kävi Kiti Kokkosen kanssa Ere Kokkosen tavaroita läpi Spede-elokuvan tiimoilta – c-kasetti jäi mieleen: "Se oli koskettava hetki"
-
Lataa lisää