MTV:n ja Allianssin yhteiskysely paljastaa nuorten vahvan kokemuksen heidän sivuuttamisestaan päätöksenteossa. Heidän mukaansa päättäjät toimivat liian lyhytnäköisesti eivätkä tee tarpeeksi kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.
Ilmastokriisi, luontokato, korona. Nuorten hyvinvointi on jatkanut laskuaan samalla kun maailmassa on koettu pitkävaikutteinen kriisi toisensa perään.
Nuorten hyvinvoinnin sijaan on alettu puhua nuorten pahoinvoinnista. Mielenterveysongelmat ovat kriisiytyneet nuorten keskuudessa.
Esimerkiksi koronapandemian takia tehdyt etäilypäätökset eristivät nuoria koteihinsa, eroon toisistaan. Aika oli yksinäistä nuorille, sanoo lukiolainen Juno Keijupuro Uutisaamun haastattelussa.
– Jokainen nuori olisi tarvinnut keskusteluapua sinä aikana, hän kertoo.
Lue myös: Live perjantaina kello 13: MTV:n ja Allianssin yhteistyö – miten päättäjät puuttuisivat nuorten hyvinvointivajeeseen?
"Meillä on ideoita"
Koronapandemia on vaimennut vaikutuksiltaan ainakin toistaiseksi, mutta luontoa koskettavat kriisit vain voimistuvat. Niiden vaikutukset tulevat pahenemaan, mikä tulee näkymään erityisesti tämän hetken nuorten elämässä.
MTV:n ja nuorisojärjestöjen kattojärjestö Allianssin kysely paljastaa, että nuoret kaipaavat lisää huomiota nimenomaan ilmastokriisiin, mielenterveysasioihin, hyvinvointipalveluihin ja ihmisoikeuksiin.
