MTK:n puheenjohtaja: Ruoan hintojen raju nousu väistämättä edessä

Ukrainan sodan myötä edessä on useita vuosia kestävä äärimmäinen poikkeustila, puheenjohtaja Juha Marttila ennakoi.

Maataloustuottajain keskusliiton (MTK) puheenjohtaja Juha Marttila arvioi, että elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) ennakoima ruuan hintojen raju nousu on väistämättä edessä, kun ruuan tuottamisen kustannukset nousevat ennätystahtiin.

Marttila ei ota kantaa, onko tulossa Lintilän odottama tuplaantuminen kotitalouksien ruokamenoihin, mutta toteaa, että ellei kustannuskriisiä ratkaista, on edessä suomalaisen maataloustuotannon loppu. Ukrainan sodan myötä edessä on useita vuosia kestävä äärimmäinen poikkeustila, Marttila ennakoi.

Kotimaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi tarvitaan jo ennen kevätkylvöjä useiden satojen miljoonien tukipaketti, Marttila sanoo STT:lle.

Lintilä arvioi sunnuntaina Ylen Ykkösaamussa, että ruoan hinta on nykyisin noin 10–11 prosenttia kotitalouden käytettävissä olevista tuloista, mutta osuus tulee hyvin nopeasti lähes tuplaantumaan.

Lintilän mukaan on olemassa kaikki mahdollisuudet eurooppalaiseen ruokakriisiin.

OP-ryhmän ekonomistit puolestaan kertoivat eilen laskevansa reippaasti aiempaa ennustettaan Suomen talouskasvusta Venäjän hyökkäyksen takia. Uuden ennusteen mukaan talouskasvu hidastuu tänä vuonna kahteen prosenttiin ja ensi vuonna yhteen prosenttiin.

Luvut molempina vuosina ovat 0,7 prosenttiyksikköä alhaisemmat kuin OP:n ekonomistit arvioivat tammikuussa. Kokonaisuutena Suomen taloustilanne pysyy kuitenkin kohtalaisena Ukrainassa käytävästä sodasta huolimatta, koska talous oli elpymässä hyvää vauhtia koronakriisistä.

Lue myös:

    Uusimmat