MT: Ministeri Berner suunnitteli isoa postiuudistusta, eduskuntaryhmältä tyrmäys

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) oli tarkoitus esittää vielä tällä hallituskaudella suuria uudistuksia postipalveluihin, kertoo Maaseudun Tulevaisuus (MT).

Lehden keskustalaisen lähteen mukaan ministeri Berner muun muassa esitti, että kaikki Postin jakelutiedot avattaisiin julkisiksi siten, että käytännössä kaikki postinjakelu voitaisiin kilpailuttaa.

Asiaa esiteltiin viime viikolla keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa, joka oli MT:n tietojen mukaan riitaisa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) asettui kokouksessa Bernerin tueksi. Asia päätettiin kuitenkin jättää pöydälle siksi aikaa, että mahdollisen uudistuksen vaikutuksia selvitetään.

Lue myös:

    Uusimmat