Moskovassa kovat keinot käyttöön koronarokotusten edistämiseksi: Julkisten alojen työntekijöiden käytännössä pakko käydä piikillä

Vain 18 miljoonaa venäläistä on saanut koronarokotteen ja maassa on nyt ryhdytty koviin toimiin kansalaisten rokottamiseksi, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Moskovassa koronarokotteesta tulee nyt pakollinen kaikille julkisten alojen työntekijöille. Tällaisia ovat esimerkiksi kampaajat, taksinkuljettajat, opettajat, pankkivirkailijat ja esiintyjät.

Yrityksille on annettu kaksi kuukautta aikaa rokottaa vähintään 60 prosenttia työntekijöistään vähintään yhdellä annoksella. Määräyksen noudattamatta jättäminen voi johtaa sanktioihin – kuten sakkoihin tai yritystoiminnan väliaikaiseen alasajoon.

Kahvilaketju Skuratovin työntekijät ovat kertoneet The Moscow Timesille saaneensa työnantajaltaan viestin, jossa todetaan, että rokote on otettava mikäli haluaa työpaikkansa pitää.

– Tilanne ei ole aivan ihanteellinen ja toivoisimme, että valinta (rokotteen suhteen) olisi meidän. Mutta toisaalta myös koronatilanne on paha ja ystäviäni on sairastunut pahasti, sanoo kahvilassa työskentelevä barista Masha Zubrilina Moscow Timesin haastattelussa.

Hän aikoo sopia rokoteaikansa ensi viikolle.

Eilen Venäjällä todettiin 13 397 uutta koronavirustartuntaa, joista 5 782 todettiin Moskovan alueella.

Lue myös:

    Uusimmat