Montreal Canadiens löi kotonaan Boston Bruinsin 4–0 ja tasoitti NHL:n pudotuspelisarjan voitoiksi 3–3 tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Itäisen konferenssin finaaleihin etenevä joukkue ratkaistaan torstaina Bostonissa.
Bostonin maalivahti Tuukka Rask joutui antautumaan jo kolmannella peliminuutilla, kun Kevan Miller sähläsi kiekon suoraan Montrealin Lars Ellerille. Virhettään paikkaamaan rynnännyt Miller tuli vetäneeksi Raskin vielä nurin, joten Eller sai iskeä kiekon rauhassa reppuun.
Toisessa erässä syntyneen 2–0-maalin alusti tulokaspuolustaja Nathan Beaulieu, joka oli päävalmentaja Michel Therrienin yllätysvalinta otteluun. 21-vuotiaan ensimmäisen pudotuspelin tilastoihin merkittiin syöttöpiste ja teholukema +2.
Thomas Vanek iski Montrealin kolmen maalin johtoon myöhemmin toisessa erässä ja viimeisteli loppuluvut 4–0 nelisen minuuttia ennen päätössummeria.
Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Montreal-molari Carey Price pysäytti 26 kiekkoa ja kuittasi ensimmäisen nollapelinsä kuluvan kauden pudotuspeleissä.
Bostonin ja Montrealin väliset pudotuspelisarjat ovat venyneet seitsemänteen otteluun historian saatossa nyt yhdeksän kertaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana pelatuista viidestä keskinäisestä sarjasta neljässä ratkaisua on haettu seitsemännestä pelistä.