Mobiilipelaaminen yleistyy vauhdilla: "Pelaamisesta on tullut hyväksyttävämpää, koska kaikki pelaavat"

Helsingissä on viikonlopun ajan käynnissä vuotuinen tietokonefestivaali Assembly, joka kerää kilpapelaajat ja tietokoneharrastajat sankoin joukoin Messukeskukseen.

Tapahtumaan on ennakkoon odotettu yli 9000 kävijää sekä pelaajia että vierailijoita. Tietokonepaikkoja tapahtumaan on varattu yli 3 500.

– Pelikulttuuri Suomessa on kasvanut tämän e-sport ilmiön myötä ja pelaamisesta on tullut paljon hyväksyttävämpää, koska kaikki pelaavat tänä päivänä, tapahtuman pääjärjestäjä Pekka Aakko sanoo.

Mobiilipelaaminen kasvaa vauhdilla

Mobiilipelaamisen yleistyminen ja e-urheilun yhdistyminen näkyy myös Assemblyillä.

Tänä vuonna järjestetään turnauksia kolmesta mobiilipelistä, ja Aakko povaa kilpapelaamisen yleistyvän myös mobiililaitteilla.

– Kun ajatellaan perinteisempää e-urheilua, sitä pelataan pöytäkoneella tai konsolilla. Mobiililaitekanta on kehittynyt ja sinne on ruvennut tulla pelejä.

Maailmalla mobiilipelit ovat jo lyöneet läpi myös turnausmaailmassa, sanoo Elisan ja OnePlusin pisteellä mobiilipelaamista esitellyt William Lindberg

– Esimerkiksi Aasiassa Arena of Valor pelissä pyörii puolen miljoonan potit, eli tosi paljon rahaa pelissä.

Assembly Summer 2018 -tapahtuma avattiin torstaina kello 10 ja festivaali on käynnissä sunnuntaihin asti.  

Juttua korjattu 6.8.2018 klo 13.03: Lisätty maininta Lindbergin roolista tapahtumassa.

Lue myös:

    Uusimmat