MM-kisat pipariksi: Rene Rinnekankaan toinenkin menestyslaji peruttiin, karsinnan tulokset voimaan – "Harmittaa"

Slopestylen finaalit on peruttu lumilautailun MM-kisoissa Yhdysvaltain Utahissa kovan tuulen vuoksi, Suomen Lumilautailuliitto kertoo tiedotteessaan.

Slopestylessa laskettiin kuitenkin karsinnat, ja niiden tulokset jäivät finaalin peruuntumisen myötä voimaan. Näin ainoana suomalaisena finaaliin selvinnyt Rene Rinnekangas sijoittui miehissä yhdeksänneksi karsintatuloksellaan 82,75.

– Kyllähän se harmittaa, mutta olosuhteille ei mahda mitään. Sen verran vaaralliset olosuhteet olivat tänään, että kisajärjestäjät päätyivät perumaan kisan. Kävin kokeilemassa rataa aamusta, ja oli se tuulinen. Ei voi mitään. Olisi ollut mukava laskea finaalit, seuraavaa kohti. On finaalipaikka aina kuitenkin mukava, että kyllä silti ihan tyytyväinen olen. Nyt en ole varma lähdenkö tästä Suomeen laskemaan vai jäänkö tänne pyörimään. Takaisin pitäisi kuitenkin parin viikon päästä US Openiin palata, ne ovat Vailissa Coloradossa. Siellä sitten seuraavan kerran kisataan, Rinnekangas kommentoi tiedotteessa.

Slopestylen voitti miehissä Yhdysvaltojen Chris Corning ja naisissa Uuden-Seelannin Zoi Sadowski Synnott.

Sekä slopestyle että big air lukeutuvat Rinnekankaan menestyslajeihin. X Gamesin slopestylessa Rinnekangas sijoittui tammikuussa toiseksi ja big airissa viidenneksi.


Lue myös:

    Uusimmat