MM-kisapettymys oli liian kova pala – päävalmentaja joutui ryöstön kohteeksi

Brasilia putosi MM-kisoissa – Neymar ja kumppanit kyynelissä 1:16
Katso videolta Brasilian MM-kisapettymys.

Brasiliaa jalkapallon Qatarin miesten MM-kilpailuissa luotsannut Tite on joutunut ryöstetyksi, kertoo O Globo.

Brasilia lähti MM-kisoihin yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista ja oli ehkä suurin voittajasuosikki vahvan alkulohkon sekä neljännesvälierän jälkeen. Brasilia kuitenkin putosi puolivälierässä Kroatialle rangaistuspotkuilla. Se oli neljäs kerta viiteen viimeiseen turnaukseen, kun Brasilia putoaa puolivälierissä.

Päävalmentaja Tite siirtyi syrjään turnauksen jälkeen. Nyt vain kuudesti Brasilian peräsimessä kuusivuotisen pestinsä aikana hävinnyt Tite on joutunut kotimaassaan ryöstön kohteeksi.

O Globon mukaan Tite oli ollut kävelyllä Barra da Tijucassa Rio de Janeiron länsiosassa jouluaaton aamuna, kun rosvo oli iskenyt. Ryöstäjä vei 61-vuotiaalta Titeltä kaulakorun ja pilkkasi tätä Brasilian heikosta MM-kisasuorituksesta.

Tite on saanut MM-kisojen jälkeen runsaasti kritiikkiä Brasiliassa, mutta supertähti Neymar on puolustanut tätä useaan otteeseen. 

– Tunsin sinut valmentajan ja tiesin, että olit todella hyvä, mutta ihmisenä olet paljon parempi, Neymar kirjoitti Instagramissa Titen siirryttyä syrjään päävalmentajan paikalta.

Katso pääkuvan videolta Brasilian MM-kisojen päättyminen pettymykseen.

Lue myös:

    Uusimmat