MM-juhlat: Vappunakaan ei saada aikaiseksi yhtä paljon sotkua

Jääkiekon kultajuhlien tapahtumapaikka Kauppatorin ja Esplanadin puiston alueella oli maanantai-iltana kuin hävityksen jäljiltä. Kello kolmen aikaan yöllä alue näytti kuitenkin jo siltä, kuin mitään juhlia ei koskaan olisi ollutkaan. Tehokas, muutaman tunnin siivous toi kaupungille 6 000 euron lisälaskun, kertoo siivouksesta vastanneen Staran työnjohtaja Jari Lehtonen.

– Roskaa oli kyllä paljon. Ihmiset olivat jättäneet jälkeensä pulloja, tölkkejä, olutlaatikoita ja juhlarekvisiittaa, Lehtonen luettelee.

Siivousurakalla oli kiire, sillä Kauppatori oli saatava puhtaaksi ennen torikauppiaiden tuloa aamuvarhaisella.

Lehtosen mukaan MM-juhlista jäi jäljelle enemmän roskaa kuin vappuna tai uutena vuotena. Tämä johtuu siitä, että kiireellisesti järjestettyihin juhliin ei varattu esimerkiksi ylimääräisiä roskalaatikoita.

– Järjestäjätkin sotkivat, kun he ampuivat paperiliuskoja yleisön sekaan, kertoo Staran läntisen kaupungin teknisen yksikön johtaja Antero Taipale.

Suurempia vahinkoja juhlinta ei aiheuttanut; kukkapenkkejä oli toki tallottu ja muutama liikennemerkki oli nurin. Lehtosen mukaan puistojen vahingot tuovat toki kustannuksia kaupungille, mutta kukkapenkitkin tokenevat vähitellen vahingoista.

Taipale kertoo juhlapaikan siivouksen sujuneen ongelmitta.

– Juhlapaikka on kivettyä pintaa, joten roskat oli helppo poistaa lakaisukoneella.

Kaupunki ei vastannut kaikista jätteistä, mitä juhlinta aiheutti. Kaupungin siivouspalvelut vastasivat juhlien keskeisimmistä alueista, kaupungintalon kortteleista sekä ajoradoista. Lain mukaan yksityisillä kiinteistöillä on vastuu omien alueidensa siivouksesta.

Lue myös:

    Uusimmat