MM-fiasko päättämässä yhden aikakauden Lionel Messillä – "En olisi yllättynyt"

Meneillään olevat jalkapallon MM-kisat ovat olleet Argentiinan kannalta karu pettymys. Kisojen ennakkosuosikkeihin kuulunut Argentiina jäi avausottelussa 1-1-tasapeliin Islantia vastaan. Kroatia-ottelu taas toi eteen järkyttävän pettymyksen.

Pääkuvan videolla torstain Tulosruudun juttu jalkapallon MM-kisoista.

Kroatia nimittäin otti mukaansa tylyn 3-0-voiton.

Argentiinan riveissä erityisesti supertähden Lionel Messin otteet herättäneet keskustelua läpi turnauksen ajan.

Messi ei ole laukonut maalin maalia kahdessa ottelussa.

Messin kanssa FC Barcelonassa pelannut ja nykyään Englannin Valioliigassa Chelsea'ta edustavan espanjalaisen Cesc Fabregasin mukaan Argentiinan joukkue on ”rikki”, eikä Messi saa tarvittavaa tukea.

– Hän tarvitsee jonkun, joka auttaa hän rakentamaan paikkoja vauhdissa. Sitä kuitenkin tavoittelee tilannetta, jossa parhaalla pelaajalla on pallo mahdollisimman paljon hallussa, Fabregas mietti BBC:n mukaan.

Argentiinan maajoukkueen pitkäaikaisen laitapakin Pablo Zabaletan mukaan Argentiina on näyttänyt hämmästyttävän huonolta.

– En muista nähneeni tuollaisia suorituksia maajoukkueelta. Koko joukkue näyttää kehnolta. Heidän liikkeet ovat koko ajan ennustettavissa ja he eivät pysty luomaan oikein mitään, Zabaleta mietti.

Pitkään Valioliigassa Manchester Cityä edustanut ja nykyään West Hamissa pelaava Zabaleta, 33, uskoo Messin maajoukkueuran päättyvän meneillään olevaan turnaukseen.

Näin ollen 30-vuotiaan Messin yksi aikakausi olisi saamassa karun lopun.

– Tuntuu pahalta hänen puolestaan. Tämä oli hänen viimeinen mahdollisuutensa voittaa jotain Argentiinan kanssa, enkä olisi yllättynyt, jos hän lopettaisi maajoukkueessa tämän jälkeen, Zabaleta sanoi.

– Hän on varmasti todella pettynyt ja tästä menee taas neljä vuotta Qatarin kisoihin, Zabaleta jatkoi. 

Lue myös:

    Uusimmat