"Mladic saa yhä kylmät väreet iholle"

Kuudentoista vuoden takainen tv-kuva serbikenraali Ratko Mladicista saa yhä kylmät väreet nuoren muslimimiehen iholle.

Nyt 24-vuotias Izudin Alic muistaa yhä heinäkuun 6. päivän Potocarissa, noin kuuden kilometrin päässä Srebrenican kaupungista. Aluetta piiritti tuolloin serbikenraali Mladic joukkoineen. Alic on kuuluisassa tv-kuvassa näkyvä pieni poika, jota kenraali taputtaa isällisesti päälaelle ja vakuuttaa lapsille, että he ovat turvassa eikä heille tapahdu mitään pahaa.

- Muistan, että menin sinne yhdessä muiden lasten kanssa ja sain Ratko Mladicilta suklaapatukan, Izudin Alic muistelee. - Hän kysyi nimeäni ja kerroin sen hänelle.

Fatima-äiti muistaa tapauksen paremmin.

- Seisoimme jalkakäytävällä, kun he tulivat ja jakoivat lapsille jotakin. Muistan Mladicin jakaneen leipää. Appeni kiisteli jonkun kanssa leipäpalasta ja kahmaisi lopulta leivän itselleen, jotta lapsille olisi jotakin syötävää. Tämän jälkeen Mladic jakoi lapsille suklaapatukoita. Muusta en tiedä, koska minulla oli täysi työ pitää lapseni lähelläni, jotta he eivät eksyisi väkijoukossa, äiti muistelee.

Vain muutamaa tuntia myöhemmin Mladicin joukot aloittivat viisi päivää kestäneen joukkomurhan Srebrenicassa. Naiset ja tytöt kuljetettiin pois, mutta noin 8000 miestä ja poikaa surmattiin.

Izudin Alic oli tulloin 8-vuotias ja hän pelastuikin nuoren ikänsä vuoksi. Srebrenican joukkohaudoista löytynyt nuorin uhri oli 14-vuotias.

Maailmaa kohahduttaneen tv-kuvan pojan kohtalo on ollut tähän asti mysteeri. Huhut kertoivat pojan kuolleen, jotkut kertoivat häneen muuttaneen maasta. Läpimurto arvoituksen selvittämisessä tuli, kun uutistoimisto AP tapasi joukon nuoria miehiä, jotka kertoivat saaneensa suklaata kenraalilta sodan aikana. Nämä nuorukaiset tunnistivat kuvan pojan Bosnian muslimiksi Izudin Alicicsi, joka asuu Srebrenican ulkopuolella, Prohicin kylässä.

Nuori mies tienaa nykyisin elantonsa rakennusmiehenä ja pikaruokamyyjänä. Hän kärsii kuitenkin yhä tuhansien muiden nuorten tavoin sodan arvista. Alicin isä Sahzet pakeni päivää ennen joukkomurhaa vuorille yhdessä 15 000 muun srebrenicalaisen miehen kanssa. Kenraali Mladicin joukot löysivät kuitenkin karkulaiset ja surmasivat heidät.

Sahzet-isän ruumis löytyi vuosia myöhemmin joukkohaudasta. Nyt isän viimeinen leposija on Potocarin hautausmaalla, jonne perhe hänet myöhemmin hautasi.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat