Mitro Repo yllättyi äänisaalistaan

SDP:n eurovaaliehdokas Mitro Repo kertoo yllättyneensä äänisaaliistaan. Repo keräsi ehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä, kaikkiaan 72 000.

- En osannut odottaa näin hyvää saalista, mutta tiesin, että en ihan äänettäkään jää. Onhan tuossa jo enemmän kuin ortodoksisen kirkon jäsenmäärä, Repo naurahtaa.

Repo sanoo, ettei hän ole ehtinyt tehdä vaalityötä kuin noin kaksi viikkoa. Muu vaalityö on tehty jo kauan sitten.

- Olen tehnyt sitä esiintymällä ortodoksisen kirkon pastorina ja osoittaessani kansalaiskuntoni, Repo toteaa.

Pappisoikeuskiistastaan Repo toteaa vain, että kokemus oli raskas.

- Olen pahoillani, että tuli tällaista ristiriitaa. Toivon, että asia korjaantuu ja toivon, ettei siinä ollut tarkoitus yrittää häiritä vaalityötäni.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat