Miten komedian hauskuus testataan, ohjaaja-käsikirjoittaja Jenni Toivoniemi?

3:42
Paras vuosi ikinä -sarjan käsikirjoittaja Jenni Toivoniemi: Elämä on kreisiä!

Paras vuosi ikinä -sarjan ohjaaja-käsikirjoittaja Jenni Toivoniemi kertoo MTV Uutisille, minkälaista on komedian kulisseissa. 

C Moren Paras vuosi ikinä -alkuperäissarjan käsikirjoittaja Jenni Toivoniemi hyppää toisella kaudella myös ohjaajan saappaisiin.

Sarjassa pureudutaan kahden kolmikymppisen Karlan (Lotta Kaihua) ja Miinan (Ella Lahdenmäki) elämään, jotka toteuttavat to do -listalta unelmiaan.

Toivoniemi kertoo, että sarjan roolihahmot ja inspiraatio tulevat hyvin läheltä, niin hänestä itsestään kuin ympärillä olevista ihmisistä.

– Minulla oli ystäväni kanssa sellainen vitsi, tai haave, että eläkkeelle pitäisi päästä kolmekymppisenä, kun vielä jaksaa. Työssä jaksamiseen liittyvät kysymykset ovat varmasti monille tuttuja.  Kukapa ei miettisi joskus, että mistä se hyvä elämä oikein koostuu.

– Usein sen hyvän elämän tavoittelu menee helposti kuitenkin sellaiseksi suorittamiseksi, yritetään elää niin, että tultaisiin paremmiksi ihmisiksi ja usein ne lopputulokset ovatkin sitten aika koomisia, Toivoniemi naurahtaa.

Millä hauskuus testataan? 

Sarjan ensimmäinen kausi nousi kriitikoiden ja katsojien suosikiksi.

– Moni on löytänyt roolihahmoista itseään tai tuttaviaan ja sehän vasta naurattaa, kun löytää sitä samaistumispintaa.

Vaikka komedia onkin laji, jossa saa nauraa ja tuntea iloa, kätkeytyy sen taakse toisinaan myös luomisen tuskaa.

– Sen idean ja toteutuksen välissä on vähemmän  niitä kevyitä hetkiä, Toivoniemi naurahtaa.

Voisi kuvitella, että komedian tekemisen kulisseissa olisi aina hauskaa, mutta onko se totta?

– Totta kai siellä on niitä hauskoja hetkiä ja on hauskaa yhdessä kuvausryhmän kanssa. Siellä on kuitenkin yhtä lailla kiire ja pitää välillä oikein pysähtyä, että ehtisi nauttia myös hetkestä.

Komediassa ei riitä, että se naurattaisi itseä, vaan sen pitää naurattaa myös muita. Miten sen hauskuus testataan?

– Onneksi on tämä tiimi, jolla sitä testataan ja käsikirjoitusta luetutetaan myös muilla. Mikään ei naurata kaikkia, mutta komediaa ei kannata kirjoittaa umpiossa.

Paras vuosi ikinä -komediasarjan 2. kausi C More -suoratoistopalvelussa 22.4. alkaen. Jaksoja on yhteensä 8. Myös ensimmäinen kausi on katsottavissa C Moressa. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja