Mitä jos Nokian Windows Phone -strategia epäonnistuu? Näin Elop vastasi

Teknologiasivusto Engadget on haastatellut Nokian toimitusjohtajaa Stephen Elopia lukijoiden lähettämien kysymysten pohjalta.

Elop istui haastattelussa Nokian pääkonttorin toimistossa Espoossa. Johtajan taakse oli aseteltu Suomen vaakunalla varustettu pelipaita.

Ensin Elopilta kysyttiin aikooko Nokia tehdä Windows 8 -tabletkonetta.

Elopin mukaan Windows-käyttöjärjestelmää käyttävät laitteet rohkaisevat käyttäjiä odottamaan yhtenäistä digitaalista kokonaisuutta. Elop ei kuitenkaan suoraan vastannut kysymykseen yhtiön tulevaisuuden tablet-suunnitelmista.

Eräs lukija kyseli, että onko Nokian uudesta lippulaivapuhelimesta, Lumia 920 -mallista tulossa lisää värivaihtoehtoja. Elopin mukaan jatkossa on odotettavissa lisää eri värejä. Erityisesti syaanin väristä puhelinta on tiedusteltu.

Yhdessä kysymyksessä tivattiin, miksi Lumia 920 -mallissa ei ole ylimääräistä SD-muistikorttipaikkaa. Elop vastasi, että laitteeseen on ladattu jo niin paljon ominaisuuksia, sekä SkyDrive-verkkotallennustila, joten SD-korttipaikasta päätettiin luopua.

Elop kertoi lisäksi, että kisa yhä suuremmista näytöistä jatkuu. Myös fyysinen QWERTY-näppäimistö on yksi tämän hetken kuumista puheenaiheista. Elopin mukaan nykyinen trendi vaikuttaisi kuitenkin siirtyvän pois näppäimistöllä varustetuista laitteista.

Mitä jos Microsoft-yhteistyö epäonnistuu?

Haastattelun tiukimmassa kysymyksessä tiedusteltiin, mikä on Nokian varasuunnitelma, jos Windows Phone -strategia epäonnistuu.

Elop vastasi, että Nokian strategia perustuu ajatukselle, että nyt käydään sotaa ekosysteemeistä Applen, Androidin ja Windows Phonen välillä. Elopin mukaan Nokia on selvästi päättänyt keskittyä taistelussa Windows Phone -järjestelmään.

Elop kuitenkin totesi, että samaan aikaan mietitään jatkuvasti mitä seuraavaksi tulee ja miten mobiilimaailma kehittyy. Tämä ei kuitenkaan Elopin mukaan tarkoita, että strategiassa liikuttaisiin eteenpäin tai taaksepäin.

Elop korosti, että nyt Nokia taistelee Windows Phonen rinnalla.

Lue myös:

    Uusimmat