Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen suhtautuu tangokansan palautteeseen pitämästään puheesta huumorilla.
– Jos olisin laulanut, niin palaute olisi ollut vielä myrskyisempää!
Ministeri kuitenkin vakavoituu ja kertoo, että on hänen velvollisuutensa ministerinä puhua hänen alueelleen kuuluvista aiheista.
– Tangomarkkinoiden yksi arvoista on kestävä kehitys. Käsittelin sitä niin taloudellisesta, sosiaalisesta kuin ekologisestakin näkökulmasta ja tein sen kaiken kahdessa minuutissa.
Tangokansa kuitenkin hämmentyi poliittisesta puheesta kesken tangojuhlan, ja antoi asian kuulua muun muassa Twitterissä. Palaute ei kuitenkaan ministeriä yllättänyt.
– No enpä ole politiikassa enää mistään yllättynyt pitkään aikaan.
Tiilikainen kertoo kirjoittaneensa puheensa itse.