Ministeri Marjatta Väänänen on kuollut

1:05
Pitkäaikainen keskustavaikuttaja ja ministeri Marjatta Väänänen on kuollut 97-vuotiaana.

Pitkäaikainen keskustavaikuttaja, ministeri Marjatta Väänänen on kuollut 97-vuotiaana, kertovat hänen omaisensa. Hän menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen perjantaina Helsingissä. 

Väänänen istui kolmessa eri hallituksessa. Hän toimi sekä kulttuuri-, opetus- että sosiaaliministerinä 1970- ja 80-luvuilla. Keskustan puoluehallitukseen hän kuului vuosina 1969–86, ja puolueen varapuheenjohtajana hän toimi 1971–86.

Väänänen johti Keskustanaisten hallitusta useita vuosia sekä vaikutti Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän toimi pitkään myös Naisjärjestöjen keskusliiton johtajistossa sekä Väestöliiton hallituksessa. Niissä hän pyrki edistämään naisten yhteiskunnallista osallistumista.

Ennen poliittista uraa ja sen rinnalla Väänänen vaikutti toimittajana muun muassa Kotiliedessä ja Valion viestintäjohtajana. Yleisradion hallintoelimissä hän toimi yhteensä melkein 30 vuotta ja Maaseudun Tulevaisuuden kolumnistina 90-vuotiaaksi asti, hänen omaisensa kertovat.

Koulutukseltaan Jyväskylässä syntynyt Väänänen oli filosofian maisteri. Hänelle myönnettiin ensimmäisenä naisena ministerin arvonimi vuonna 1994, valtioneuvoston verkkosivuilla kerrotaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja