Mainos

Minihallitusneuvottelut: Näistä asioista päätettiin

Minihallitusneuvottelut saatiin tänään päätökseen. Tulevan pääministerin Alexander Stubbin mukaan velkaantuminen taittuu vuonna 2018.  

Hallitus on sopinut edistävänsä liikennehankkeita, kuten Pisara-rataa Helsingissä, länsimetroa Espoossa ja Tampereen kaupunkiraitiotietä.  

Kasvu- ja työllisyyspaketti on 1,1 miljardia euroa vuoteen 2018 asti. Työn verotus kevenee 410 miljoonaa euroa. 

Hallitus tukee pienituloisten lapsiperheiden asemaa verovähennysjärjestelmän muutoksilla, joiden kustannusvaikutus vuositasolla 70 miljoonaa euroa. Järjestelmän malli valmistellaan budjettiriiheen mennessä.

Ansiotuloverotukseen tehdään inflaatiota vastaavat tarkistukset kolmeen alimpaan tuloluokkaan vuonna 2015, ja jäädytys siirretään vuoteen 2016. Käytännössä tämä koskee alle 70 000 euroa vuodessa tienaavia.

Hallitus selvittää valtion, kuntien ja yksityisten omistaman rakennuttajayhtiön perustamisen tarpeen ja edellytykset homekoulujen korjaamiseksi.   

Oppivelvollisuusiän nostaminen taas toteutetaan siten kuin kehysriihessä on sovittu. Riihessä sovittiin 15 milj. euron kustannuksista. 

Rahankeräykset vapautetaan lainsäädännöllä nykyisen kaltaisesta lupamenettelystä.

Yritysten edustuskulujen verovähennysoikeus palautetaan voimaan 50 prosentin tasolla ensi vuoden alusta lukien. Päätös on tärkeä erityisesti Lapin yrittäjille, jotka ovat voimakkaasti arvostelleet edellisen hallituksen päätöstä poistaa verovähennysoikeus. Sen on pelätty vievän erityisesti yritysasiakkaat Lapista.  

Hallitusohjelmassa ei ole uutta kirjausta Natosta. Ukrainan kriisin takia korostetaan kansainvälisen oikeuden noudattamista ja neuvotteluratkaisua.  




Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.