Mainos

Miljoonien litrojen lasku: miedot alkoholijuomat menettäneet suosiotaan

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden liiton tiedotteessa kerrotaan, että vuoden alkukolmanneksella mietojen alkoholijuomien myynti on tippunut 10 miljoonaa litraa. Myös raittiiden nuorten osuus on kasvussa.

Panimojuomia myytiin vuonna 2012 tammikuusta huhtikuun loppuun yhteensä 228,4 miljoonaa litraa. Oluen, siiderin, long drink -juomien sekä virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kokonaismyynti laski 4,2 prosenttia eli 10 miljoonaa litraa edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten myyntitilastoihin, jotka julkaistiin liiton kesäkuisessa tiedotteessa.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritykset myivät olutta huhtikuun loppuun mennessä 113,9 miljoonaa litraa. Edellisestä vuodesta laskua oli 7,1 prosenttia. Long drink -juomia myytiin 4,1 prosenttia vähemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Siideriä myytiin 7,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden alkukolmanneksella.

Nuoret juovat vähemmän

Nyt julkaistavien tilastojen mukaan mietojen alkoholijuomien kysyntä on laskenut. Koko kotimaan alkoholin kulutusta seuraavan Valviran viimeisimpien tilastojen mukaan tammi-helmikuussa kulutus laski 6,5 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkoholijuomien kokonaiskulutus on vähentynyt viime vuodet ja 2000-luvulla erityisesti raittiiden nuorten osuus on lisääntynyt.

– Kehitys on oikeansuuntaista ja tätä tulee tukea. Kun nuoret kokoontuvat juhlimaan, aikuisten on tärkeää muistaa, että alkoholi on täysikäisten juoma ja alkoholin välittäminen alaikäisille on laitonta, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa neuvoo.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.