Huippu-urheilijan ura on ohi. Onko seuraavaksi vuorossa ura valmentajana, opiskeluputki vai ryyppyputki?
Usein otsikoihin päätyvät ne urheilijat, joiden putki on tuo surullisin, viimeksi mainittu viinaputki. Miksi jotkut urheilijat tarttuvat uran jälkeen pulloon ja juuttuvat lööppijulkisuuteen? Asiantuntijalla on siihen selkeä selitys.
– Urheilu tuottaa mielihyvää aiheuttavia hormoneja. Näihin endorfiineihin jää koukkuun. Uran jälkeen tämä koukkujen jättämä tyhjiö on korvattava jollain. Joku opiskelee, toinen keskittyy perhe-elämään ja kolmas korvaa tyhjyyden viinalla, kertoo monien MM-tasolla kilpailleiden urheilijoiden kanssa työskennellyt psyykkinen valmentaja Jukka Kataja.
Kataja kertoo esimerkin tuntemastaan valmentajasta. Tämä valmentaja oli ajatellut, että valmennuksen jälkeen kaikki avautuu: parisuhde menee hyvin, ja kaikki muukin alkaa sujua. Hän oli liigatason valmentaja, jonka päiviin oli kuulunut stressiä, lehdistön kanssa touhuamista ja jännitystä.
– Jännittäminen loppuu, niin jotain haetaan tilalle. Tää kaveri meni ihan lukkoon, makasi kotona ja tuijotti kattoon.
Urheilijoiden todellinen kaveripiiri urheilu-uran ulkopuolella saattaa olla hyvin pieni. Uran aikana selkääntaputtelijoita löytyy, fanit ja lehdistö piirittävät, päivät kuluvat valmentajien, managerien ja muiden urheiljoiden kanssa.
– Kun ura loppuu, voi tulla tunne: oonko mä mitään, välittääkö musta kukaan?
Kataja itse pyrkii valmistamaan urheilijoitaan uran loppumiseen jo varhain. Hän miettii heidän kanssaan, mitä elämää heillä on urheilun ulkopuolella: onko opiskelua, perhettä, onko lapsia tulossa jossain vaiheessa.
– Mulla on tosi hyvin käynyt, omat urheilijani ovat jatkaneet uran jälkeen joko opiskelua tai panostaneet perhe-elämään. Ja osa palannut huipulle takaisin perheen perustamisen jälkeenkin.
Kataja on luottavainen tulevaisuuden huippu-urheiljoiden suhteen: hän kiittelee varsinkin urheilulukioita, jotka valmistavat urheilijoille uran ulkopuolellekin eväitä tulevaisuuteen. Myös lajiliitot ja olympiakomiteakin ovat heränneet psyykkisen valmentamisen tarpeeseen.
– Suomessa psyykkinen valmennus on vielä lapsenkengissä, joten tekemistä löytyy, Kataja kuitenkin myöntää.