Me yllätymme vain hetkeksi, innostus kestää päivän verran. Mutta sen sijaan surun tunteet voivat jäytää ja piinata jopa kuukausia. Miksi näin?
Suru on tunne, joka voi pysyä yllättävänkin tiukassa: se voi kestää jopa kuukausia. Surun lisäksi viha, toivo, ylpeys ja innostus ovat pysyvimpien tunteiden TOP 5 -listauksessa. Nämä tunteet tosin kestävät keskimäärin päivän tai pari.
Sen sijaan tunteet, kuten häpeä, helpotus, kuvotus ja yllätys, haihtuvat yleensä alle tunnissa.
Mutta miksi näin?
On esitetty kaksi teoriaa sille, miksi toiset tunteet pysyvät pidempään ja toiset puolestaan kaikkoavat nopeammin.
Suru kestää pidempään, koska...
Ensimmäinen syy on ilmeinen: tunteet, jotka ovat kytköksissä tärkeisiin elämäntapahtumiin, ovat usein pitkäkestoisia. Esimerkiksi läheisen kuolema vaikuttaa elämäämme hyvin monella tapaa, ja sillä on myös kauaskantoiset vaikutukset – näin myös surun käsitteleminen kestää pitkään.
Esimerkiksi myös uuden työpaikan saaminen voi inspiroida niin paljon, että toivon ja innostuksen tunteet kestävät pidempään.
Vuosi sitten tehdyssä belgialaistutkimuksessa todettiin, että kyse voi olla myös niinkin tutusta ilmiöstä, kuin ”märehtimisestä”.
Jos miettii toistuvasti kokemiaan hetkiä, niihin liittyviä tunnetiloja ja niiden seurauksia, se pitää kyseiset tunteet myös pinnassa. Kun aivot toistavat yhä uudestaan tapahtumaa, tunteet jäävät kytemään pinnalle. Se on kuin heittäisi bensaa liekkeihin – nämä tunteet myös vahvistuvat ja vahvistuvat menneitä vatvoessa.
Märehtimistä voisi sanoa passiiviseksi strategiaksi selviytyä: se voi olla hyväksi tilanteissa, joissa mietit uudestaan positiivisia tai inspiroivia hetkiä.
Lieneekin selvää, että surun tai vihan tunteiden ylläpitäminen ja jopa lietsonta ei tee mielelle pitkällä tähtäimellä hyvää. Tällaisissa tilanteissa olisikin hyvä päästä käsittelemään nämä patoutuneet tunteet esimerkiksi terapian avulla.
Kun kyse on vihasta tai jännityksestä, kokeile harhauttaa itsesi joillakin hauskoilla tai onnellisilla ajatuksilla. Se rikkoo negatiiviset tunteet.
Myös meditoimisesta voi olla hyötyä tunteiden käsittelyyn: se vahvistaa aivojen tunnekeskusta, mikä auttaa työstämään surua tai negatiivisia tunteita rakentavammin.
Jos koet, että surun tunteet ovat kestäneet vuosikaupalla, eivätkä ota haihtuakseen, kyse voi olla masennuksesta. Käänny rohkeasti lääkärin puoleen – älä jätä näitä tunteita sisällesi.
Katso myös:
Lähde: Prevention.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää