Miksi kissa pudottelee jatkuvasti tavaroita? Kolme syytä lemmikin käytökselle

Rakas lemmikkikissa voi ajaa omistajansa hermoromahduksen partaalle pudottelemalla tämän tavaroita alas pöydiltä, hyllyiltä ja ikkunalaudoilta. Mutta miksi kissat tykkäävät pudotella tavaroita?

Mahdollisia syitä omistajaa ärsyttävälle mutta internetiä riemastuttavalle toiminnalle on lukuisia.

1. Saalistajan vaisto

Yksi syistä on saalistajan vaisto. Kissat on ohjelmoitu saalistamaan ruokansa. Tätä vaistoa ne saattavat toteuttaa tiputtelemalla asioita, kertoo PetMD-sivuston haastattelema kissojen käytöskonsultti.

Lisäksi kissat käyttävät tassujaan testatakseen, ovatko asiat turvallisia tai mahdollisesti syötäviä. Kun kissa siis tiputtaa esineitä alas hyllyiltä, se saattaa vain havainnoida ympäristöään tai etsiä lounasta.

2. Huomion hakeminen

Loputtomasti kissat eivät kuitenkaan jaksa samanlaisena pysyvän ympäristön turvallisuutta havainnoida. Omistajan tavaroiden pudotteleminen alas on kissalle myös tapa saada huomiota. Kun lattialle on putoamassa herkästi särkyvä arvovaasi, kissan paijaamisen tai ruokkimisen unohtaneen omistajan huomio kiinnittyy nopeasti lemmikkiin. Vaikka huomio saisi kielteisen sävyn, on se parempi kuin ei huomiota ollenkaan.

3. Viihdearvo

On myös mahdollista, että kissat pudottelevat tavaroita vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niiden mielestä hauskaa viihdettä. Paras tapa saada kissa lopettamaan tavaroiden pudottelu lieneekin antaa kissalle muuta virikettä.

Jos siis ei halua keräillä mahdollisesti pirstoutuneiden tavaroidensa palasia kissan leikkien jälkeen, kannattaa lemmikille ostaa leluja, joilla leikkiminen ei omistajaa vaivaa.

Miksi kissa kehrää? 1:50
Miksi kissa kehrää? Katso vastaus videolta!

Lue myös:

    Uusimmat