Mikkola suunnisti MM-pronssia

Suunnistuksen MM-kisat 2004
Suunnistuksen MM-kisat 2004
Julkaistu 16.09.2004 15:05(Päivitetty 16.09.2004 18:07)

Marika Mikkola otti pronssia suunnistuksen MM-kisojen normaalimatkalla torstaina Ruotsin Västeråsissa. Rata oli erittäin vaativa ja kaikki kilpailijat tekivät jossakin vaiheessa virheitä. - En olisi kahden pahan virheen jälkeen uskonut, että yllän vielä mitalille, Mikkola sanoi maalissa.

Naisten mestaruuden noin 11 kilometrin radalla vei jo keskiviikkona sprintissä hopean ottanut Ruotsin Karolina A. Höjsgaard. Norjan Hanne Staff hävisi noin minuutin ja Mikkola 25 sekuntia enemmän.

Keuhkokuume vei Mikkolan toukokuun lopussa viikoksi sairaalaan ja pakotti hänet pitämään kuuden viikon harjoittelutauon. Joukkuepaikka varmistui katsastusten viimeisellä matkalla eli normaalimatkalla. Mikkola viimeisteli kuntonsa viikkoa ennen MM-kisoja samoissa maisemissa, joissa nyt tuli pronssia. Jo viime sunnuntain karsinnan voitto osoitti, että Mikkola on valmis menestymään.

- Ykkössija karsinnoissa toi todella hyvän fiiliksen. Torstaiaamuna sain vielä lisää energiaa, kun tapasin pitkän eron jälkeen 2-vuotiaan tyttäreni Hannen, Mikkola kertoi.

Mitali ei ollut yllätys.

Suomen joukkueen valmennusjohto ja Mikkola tiesivät, että kaikki on kunnossa. - Vauhtia kilpailussa olisi ehkä voinut olla enemmän. Rata oli niin vaativa, ettei fyysisesti edes voinut kaikkea antaa, Mikkola totesi.

Mikkola sai heti alkumatkasta kolmannella rastilla kiinni neljä minuuttia aiemmin lähteneen kilpailun suurimman suosikin Sveitsin Simone Niggli-Luderin ja kaksi minuuttia aiemmin lähteneen Norjan Birgitte Husebyen.

- Hämmästyin todella. Tein heti seuraavalla rastilla virheen, mutta sain vielä kaksikon kiinni. Pitkällä rastivälillä hieman myöhemmin lähdin eri reittiä, en nähnyt polkua ja jouduin puskemaan ryteikön läpi, ja kun vielä perhoslenkillä (muutama rasti kierretään eri järjestyksessä) tuli virhe, en enää nähnyt heitä, Mikkola selvitti.

- Silmät olivat jotenkin sumeat, en nähnyt rastilippua, piti pysähtyä ja yrittää lukea karttaa. Täällä kartoitustyyli oli kaiken lisäksi erilainen kuin Suomessa, Mikkola jatkoi.

Suomen naisilla hyvä panos

Kokonaisuutena Suomen naiset suunnistivat MM-kisojen normaalimatkan Västeråsissa hyvin, sillä Minna Kauppi sijoittui kuudenneksi ja Heli Jukkola seitsemänneksi. Voittajalle he hävisivät vajaat kaksi minuuttia.

Kauppi aloitti kilpailun vauhdikkaimmin, mutta teki sen jälkeen useita pieniä virheitä. - Ennen perhosia ylimääräistä aikaa oli kulunut ainakin neljä minuuttia. Rastit olivat sen verran piilossa, etten huomannut heti lippua, ajauduin sivuun ja jouduin pysähtelemään, Kauppi kertoi.

- Juoksussa ei kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä jalat olivat liian löysät. Toivottavasti lauantaina keskimatkalla meno on jo kovempaa, Kauppi naureskeli.

Heli Jukkola teki virheen perhoslenkillä, joka maksoi puolitoista minuuttia. - Se kyllä harmittaa, sillä virheetön suunnistus olisi riittänyt korkealle. Mutta eipä voi mitään, Jukkola pohti.

Miesten normaalimatkan mestariksi ylsi Norjan Björnar Valstad. Paras suomalainen oli kuudenneksi suunnistanut Mats Haldin.

Västerås, Ruotsi: MM-kilpailut, normaalimatka:
 
Miehet, 17,11 km:

1) Björnar Valstad Norja 1.45.25,3
2) Mattias Karlsson Ruotsi jäljessä 31,9 sekuntia
3) Holger Hott Johansen Norja -1.35,2
4) Valentin Novikov Venäjä -2.23,2
5) Emil Wingstedt Ruotsi -3.06,6 
6) Mats Haldin Suomi -3.52,2
7) Pasi Ikonen Suomi -4.09,3
8) Jamie Stevenson Britannia -5.07,2 
9) Hans Gunnar Omdal Norja -5.11,6
10) Jani Lakanen Suomi -6.18,1. 

Naiset, 11,02 km:

1) Karolina A. Höjsgaard Ruotsi 1.22.25,4 
2) Hanne Satff Norja jäljessä -1.01,1 sekuntia
3) Marika Mikkola Suomi -1.26,2, 
4) Simone Niggli-Luder Sveitsi -1.32,1
5) Birgitte Husebye Norja -1.38,3
6) Minna Kauppi Suomi -1.52,2
7) Heli Jukkola Suomi -1.57,1
8) Dana Brozkova Tshekki -2.00,4
9) Jenny Johansson Ruotsi -2.36,5
10) Gunilla Svärd Ruotsi -4.33,0. 

(MTV3-STT)