Suomen jääkiekkomaajoukkueen paras ketju etenkin hyökkäyspäässä Venäjä-ottelussa oli Mikko Koivun johtama vitja. Trion oikeassa laidassa viiletti vahvasti luistellut Tuomo Ruutu ja vasemmassa vyöryi väkivahva Jani Rita. Koivu taas ohjasi vahvasti peliä ja jakoi hyviä passeja.
- Olemme pelanneet kerran samassa joukkueessa 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Mutta silloin emme olleet samassa kentässä, Koivu viittasi Moskovassa 2001 saavutettuun nuorten MM-hopeaan.
Hyökkääjät pelasivat kukin kuluvalla kaudella NHL:ssä, Koivu edusti NHL:ssä Minnesota Wildia, Ruutu Chicago Blackhawksia ja Rita ensin Edmonton Oilersia sekä loppukauden Pittsburgh Penguinsia. Yhteispeli kulki Helsingissä Suomi-paidassa välillä näyttävän saumattomasti, vaikka maaleja ei syntynytkään.
- Tuomon kanssa olen pelannut yhdessä monissa juniorimaajoukkueissa. Janin tiedän taas muuten pelaajana. Siitä tässä on kyse, että kaikki tekevät töitä toisen eteen. Ainoa, mikä jäi puuttumaan, oli maali - jatkossa pitää parantaa, Koivu hahmotti.
Kolmikon miinukseksi muodostui Venäjän 2-0-maali, joka sai alkunsa Koivun lepsusta syötöstä. Igor Jemelejev pääsi karkuun ja niittasi kiekon Bäckströmin taakse.
- Puhdas vahinko. Tavoittelin poikkisyöttöä ja naapuri pääsi katkaisemaan. Sekin kuuluu peliin. Näistä täytyy vaan ottaa opiksi, Koivu mietti.
(MTV3-STT)
Lue lisää:
Suomi hävisi Venäjälle jääkiekossa, Ruotsi voitti Tshekin