Jari kypsytteli hullunkurista ideaansa lähes 10 vuoden ajan. Lopulta koko ikänsä Mikkelissä asunut mies toteutti hullun suunnitelmansa ja koristeli naapureidensa kanssa lähes 30-metrisen pihakuusen. Eikä kuusi ole jäänyt huomioitta.
Pimenevät syysillat ja lähestyvä joulunaika inspiroivat vuosittain ihmisiä verhoamaan parvekkeensa, pihapiirinsä ja kotinsa erilaisilla jouluvaloilla, jotka ihastuttavat ja toisinaan jopa vihastuttavat naapurustossa.
Mikkeliläinen Jari Noponen päätti viedä jouluvalojen asentamisen aivan uusille tasoille. Nyt Noposen ja hänen naapurinsa pihapiirissä on noin 30-metrinen jouluvaloin valaistu kuusi, jonka latvaa koristava valtava joulutähti näkyy kauas.
– Sen olen laittanut merkille, että moni pysähtyy ihmettelemään kuusta. Paljon kehuja ja peukutuksiakin tulee. Tälläkin hetkellä yksi autoilija on ottamassa kuvaa tuossa, Noponen sanoo mielissään katseltuaan puhelinhaastattelun aikana ikkunasta ulos.
Idea kypsyi kymmenisen vuotta
Kuusta ei koristeltu ihan kädenkäänteessä, sillä kyseessä on ollut vuosia kestänyt jalostustyö. Palataan vuosikymmen taaksepäin. Oli kesä ja Noponen istui vilvoittelemassa sukutalonsa portailla saunan jälkeen.
Pohdiskelevan miehen katse kiinnittyi naapurin puolella kasvavaan kuuseen, jonka latva huojuu lähes 30 metrin korkeudessa.
– Minulle muodostui sellainen ajatus, että onpa upeannäköinen kuusi. Mietin, että miltähän se näyttäisi, jos siinä olisi valot, Noponen muistelee.
Vaikka idean siemen kylvettiin lähes vuosikymmen sitten, hullunkurinen ajatus vietiin käytännön tasolle vasta hiljattain.




