Mainos

Miki Puikkonen kehittää Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa tuotetta, joka saattaa mullistaa kasvisproteiinimarkkinat: ”Kipeälle vatsalle voi sanoa hyvästit”

Bean Better on erilainen kasvisproteiini ja se saattaa olla myös suomalaisten tulevaisuuden suosikkituote.

Ferm Foods Oy:n tuotekehityksen keittiömestari Miki Puikkonen, 31, kilpailee Suomalainen menestysresepti -ohjelman kolmannella tuotantokaudella, mutta on ennenkin kokkaillut televisiossa. Puikkonen nimittäin nähtiin myös MasterChef Suomi -ohjelmassa vuonna 2020.

Puikkosen kiinnostus ruokaan syttyi jo varhain. Erityisesti kasvisruoka on myös keittiömestarina Mukkulan kartanolla työskentelevän miehen mieleen.

– Olen ollut aina innokas syömään ja maistelemaan. Olen pikkupoikana mummolan pihamaalla maistellut yrttejä, kuten persiljaa ja ruohosipulia. Myös raparperinvarret ja mansikat maistuivat aina, Puikkonen muistelee.

Mummolasta Puikkonen sai intohimon syömiseen, mutta ruuanlaitto alkoi kiinnostaa teini-iässä.

– Olen vauhdikas persoona ja käsillätekijä. Tekemisen meininki ja nopeatempoisuus oli se, mikä 15vuotiaana minua viehätti tutustuessani kokkikouluun, Puikkonen kertoo.

Puikkonen alkoi jo 15-vuotiaana tehdä catering-keikkoja opettajansa kanssa. 18-vuotta täytettyään hän siirtyi keikkailemaan itsenäisesti. 25-vuotiaana Puikkonen perusti oman yrityksen.

Parempi kasvisproteiini

Tuote, jonka Puikkonen ohjelmaan tuo, on Bean Better - meheväksi marinoitu ja fermentoitu härkäpapupala ruuanlaittoon. Kuulemma papu, mutta parempi.

– Olemme tiimin kanssa kehittäneet fermentoitua härkäpapua jo pitkään. Olen toiminut koekäyttäjänä ja testannut marinoimatonta versiota raakaaineena. Nopeasti totesimme, että tuote pitää saada kuluttajille myyntiin, Puikkonen kertoo.

Nyt Puikkonen tekee täysipainoisesti töitä Bean Betterin parissa. Koronaepidemia vauhditti osaltaan suunnitelmia.

– Oli hyvä aika viedä asiaa toden teolla eteenpäin, kun ravintoloilla on ollut hiljainen vuosi. Kaipasin projektia. Syntyi päätös hakea Suomalaiseen menestysreseptiin, Puikkonen sanoo.

Bean Better on ottanut askeleen pidemmälle siitä, millaisia kasvisproteiinituotteita kaupoissa tällä hetkellä myydään. Puikkosen mukaan tuote on mehukas, pehmeä ja pureskeltava, eikä se ole monien kasvisproteiinituotteiden tapaan kuivan makuinen. Fermentoidulla härkäpavulla on näiden lisäksi muitakin etuja.

– Olemme fermentoinnilla taittaneet härkäpavusta huonosti ruuansulatuksessa pilkkoutuvat sokerit, jotka aiheuttavat monille vastanväänteitä. Tämä on huomattava etu verrattuna soijaan tai muihin palkokasvituotteisiin, Puikkonen sanoo.

– Kipeälle vatsalle voi sanoa hyvästit, Puikkonen toteaa.

Oma ravintola ja ruokaohjelma

Bean Betterin suhteen Ferm Foodsilla on jo selvät sävelet: tuotteelle on suunnittelussa jo sisarukset ja vanhemmat. Fermentoidun härkäpavun ympärille aiotaan rakentaa kokonainen tuoteperhe. Puikkoselle puolestaan on selvää, että oma tulevaisuus on ruuan parissa.

– Haluan tehdä kansalle näkyväksi helppoa ja maukasta ruokaa. Tämä tuo mukanaan julkisuutta ja minulla on visioita myös ravintolapuolella, vaikkapa oman ravintolan muodossa, Puikkonen kertoo.

Vaikka tulevaisuus on vielä auki, Puikkonen paljastaa, että viihtyy hyvin kameran molemmilla puolilla.

– Kiinnostaisi joskus tehdä omaa ruokaohjelmaa kasvispainotteisesta ruuasta. Se voisi olla seuraava askel, Puikkonen pohtii.

Kilpailun ja projektin tuoma paine ottaa välillä koville. Sen vuoksi Puikkonen aikoo palkita itsensä ja läheisensä, kun kilpailurakka on ohi.

– Äidin pihalla voi järjestää perheelle ja tyttöystävälle voi pienimuotoisen illallisen. Siihen kaveriksi skumppaa, ja sitten nautitaan hetki. Myös koko Bean Better tiimi ansaitsee kivan illanvieton.

Suomalainen menestysresepti -ohjelman kolmannen kauden ensimmäinen jakso nähdään MTV3-kanavalla 23.6. klo 21.

Lue myös:

    Uusimmat